Voi, tästä tulee pitkä tarina. Kaikki alko vuonna 2000 kun löysin Nightwishin (ollessani siis vain 6-vuotias) Siitä asti olen rakastanut sitä bändiä (Tarjan kanssa kylläkin) ja rakastan sitä edelleen. Nightwish avasi mulle portit raskaampaan musiikkiin.
Tais olla vuosi 2001 tai 2002 kun kuulin Mutterin radiosta. Rakastuin siihen biisiin ihan käsittämättömän vahvasti, mutta en koskaan tullut ottaneeksi bändistä enemmän selvää. Mutterista meni korkeintaan pari kuukautta, kun kuulin myös Du Hastin, johon siihenkin rakastuin, mutten osannut yhdistää näitä kahta biisiä toisiinsa.
2005 eräs hyvä ystäväni sitten esitteli mulle Rammsteinia lähemmin. Hänen kauttaan kuulin Keine Lustin, Amerikan, Hilf mirin ja Rosenrotin ensimmäistä kertaa. Jälleen tykästyin näihin, mutten niin paljoa että olisin alkanut sitä täysipäiväisesti kuuntelemaan.
Aikaa kului ja sitten tuli vuodenvaihde 08-09. Uutenavuotena kuuntelin serkkuni kanssa Reise Reise -levyn alusta loppuun. Se oli ihan käsittämätön se valaistumisen tunne, minkä koin. Tajusin, että tää on loistavaa musiikkia, tästä mä tykkään. Yli puoli vuotta kuuntelin Rammsteinia Youtuben kautta. Sitten tapahtui jotain: ensimmäinen sinkku LIFADilta julkastiin. Sitten julkaistiin LIFAD. Kuunnellessani (edelleen Youtuben kautta) uutta Rammsteinia koin sitten sen viimeisen valaistumisen. Tammikuussa ostin ensimmäiset Rammsteinin levyni, Mutterin ja Reise Reisen. Paria viikkoa myöhemmin ostin Sehnsuchtin, ja maaliskuun loppuun mennessä olin hamstrannut kaikki CD-julkaisut LABia lukuunottamatta. LIFADia on itseasiassa kaksi kappaletta... Viimeiset hankinnat tein huhti-toukokuun vaihteessa, kun ostin Lichtspielhausin ja LABin niin DVD kuin CD-versionakin.
Toisin sanoen, tavallaan olen pitänyt Rammsteinista kohta kymmenen vuotta, vaikka mut kait luokitellaan kastiin "uudet fanit" :D Joka tapauksessa, Rammstein syrjäytti Nightwishin alta aikayksikön, enkä nyt ole sitten aika tasan vuoteen oikeastaan mitään muuta kuunnellutkaan kuin Rammsteinia.