Nirvana oli yksi 1990-luvun suosituimmista rockyhtyeistä. Yhtye perustettiin Aberdeenissa, Yhdysvalloissa vuonna 1987. Nirvanan musiikki yhdistetään grungetyyliin, joka nousi yhtyeen menestyksen myötä 1990-luvun alkupuolen ehkä tärkeimmäksi ilmiöksi populaarimusiikin alalla. Yhtyeen myydyin albumi on vuonna 1991 julkaistu Nevermind, joka sisältää yhtyeen tunnetuimman menestyksen "Smells Like Teen Spirit". Muita yhtyeen tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Come as you are", "Lithium", "In bloom", "Heart-Shaped Box", "Rape Me", "Polly", "All Apologies", "Pennyroyal Tea", "About a Girl"ja "Sliver". Yhtye hajosi vuoden 1994 keväällä sen keulahahmon Kurt Cobainin kuoleman jälkeen, mutta yhtyeeltä on kuitenkin julkaistu vielä kokoelmia ja live-albumeita. (lähteet wikipedia)

Nirvanan legendaarisin kokoonpano:
Kurt Cobain: Laulu, Kitara (kuvassa ensimmäinen vasemalta)
Krist Novoselic: Basso (kuvassa keskellä)
Dave Grohl: Rummut, Taustalaulu (kuvassa oikealla)
Entiset jäsenet:
Aaron Burckhard - rummut (1987-1988)
Dale Crover - rummut (1988-1990)
Dave Foster - rummut (1988)
Chad Channing - rummut (1988-1990)
Dan Peters - rummut (1990)
yleistä keskustelua maailman parhaasta rock bändistä

mitä mieltä olette yhteestä? Mun mielestä Nirvana oli merkittävin rock bändi ainakin yksi merkittävistä. Nevermind on rockin klassikko teos. Kurt oli nero osas kertoa omasta ahdistuksesta todella hienosti.