Rammstein Made in Germany Rammstein Mein Land Rammstein Liebe Ist Für Alle Da Rammstein Liebe Ist Für Alle Da
Rammstein CDON.COM:issa

Kirjoittaja Aihe: RAMMSTEIN ESITTELY.  (Luettu 12312 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

betrunken

  • Vieras
RAMMSTEIN ESITTELY.
« : 13.04.07 - klo:19:17 »
tämä viesti on tarkoitettu vieraille ja kaikkille niile jäsenille ketkä eivät tiedä kaikkea rammsteinista

--------------------------------------------------------------------------------
yhtyeen esittely:
Rammstein on saksalainen yhtye tyylilajinaan industrial metal, joka yhdistelee perinteistä raskasta kitaraheavya elektronisen musiikin aineksiin. Rammstein esittää useimmat kappaleensa saksan kielellä. Yhtye on tunnettu myös mahtipontisesta lavaesiintymisestään, jossa pyrotekniikkaa ei säästellä. Kappaleet ovat aiheiltaan synkkiä ja musiikki mahtipontista. Yhtyeen tyyli on läheistä sukua slovenialaiselle underground-yhtyeelle Laibachille.
Yhtyeen nimi tulee Ramsteinin lentotukikohdasta, jossa sattui vuonna 1988 tuhoisa lento-onnettomuus lentonäytöksessä esiintyneiden italialaisten koneiden törmättyä ilmassa. Rammsteinin ensimmäinen kappale, sekin nimeltään Rammstein, kertoo tästä tapauksesta. Saksan verbi rammen tarkoittaa törmäämistä kohteeseen, joten yhtyeen nimessä oleva "ylimääräinen" m-kirjain muodostaa sanaleikin.
Vuonna 2004 julkaistun Reise, Reise-albumin myötä Rammsteinista tuli kansainvälisesti maailman tunnetuin saksankielinen bändi. Bändin levyjä on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa.

Rammsteinin mukaan on myös nimetty asteroidi, 110393 Rammstein. Asteroidin löysi Jean-Claude Merlin vuonna 2001.
yhtyeen historia:
ensimmäinen levy julkastiin vuonna 95.Herzeleid albumi,mikä tarkoittaa saksaksi "sydän surua" levyn sanotaan saaneen nimensä kun yhtyeen jäsenillä oli ongelmia ihmis suhteisaan
Yhtyeen ura lähti nopeasti nousuun, kun elokuvaohjaaja David Lynch innostui yhtyeen musiikista ja halusi heidät soittamaan elokuvansa Lost Highway ääniraidalle. Myöhemmin Rammsteinin on päässyt tekemään musiikkia myös elokuvien Resident Evil, Matrix ja xXx soundtrackeille. xXx- elokuvan avauskohtauksessa bändin pystyy näkemään pari kertaa vilauksella heidän soittaessaan lavalla pyroefektien keskellä.
albumit:Herzeleid(95),Sehnsucht(97) ,mutter(01),reise reise(04),rosenrot(05)
live cd/dvd: live aus berlin(cd/dvd)julkaistu 1999vuonna.Lichtspielhaus(dvd)julkaistu 2003 vuonna.Völkerball (cd/dvd)julkaistu 2006 vuonna.

yhtyeen tekstit:
Rammsteinin kappaleille on yleensä tyypillistä kertosäkeen iskulausemaisuus, johon yhdistyy usein jokin sanaleikki. Yhtye on alusta asti pyrkinyt tekemään tahallisen provosoivia ja synkkiä kappaleita, joiden aiheet ovat moraalisesti arveluttavia. Till Lindemann on sanonut haluavansa kertoa kappaleillaan "rakkaudesta kaikissa variaatioissaan." Tekstit käsittelevät muiden muassa sadomasokismia (Bück dich), insestiä (Spiel mit mir ja Tier), kannibalismia (Mein Teil), elävältä hautaamista (Spieluhr), nekrofiliaa (Heirate mich) ja muita seksuaalisia, yleisesti sairaaksi käsitettyjä mieltymyksiä, kuten pedofilia (Halleluja). Lisäksi Rammstein kertoo kappaleillaan yleensä tarinoita, joihin liittyy jotenkin myös rakkaustarina. Rammstein tahtoo ensisijaisesti tehdä omanlaisiaan kappaleita, mutta omalla tavallaan myös herättää keskustelua. Esimerkiksi kappale Amerika on pääsääntöisesti yhteiskuntakriittinen kappale. Saksan kieli ja mahtipontiset musiikit ovat joskus herättäneet epäilyksiä yhtyeen sanoman fasistisuudesta, mutta yhtye on kiistänyt epäilyt. Yhtyeen laulaja Till Lindemann sanoittaa kaikki Rammsteinin kappaleet, mutta muut jäsenetkin vaikuttavat niihin. Muun muassa Engelin tiedetään olevan Richard Kruspen ja Seemannin Oliver Riedelin käsialaa.

--------------------------------------------------------------------------------
Albumit
Herzeleid


Rammsteinin ensimmäinen studioalbumi. Singleinä julkaistiin "Du riechst so gut" (1995) ja "Seemann" (1996) sekä Australiassa myös "Asche zu Asche". Sana Herzeleid tarkoittaa saksaksi sydänsurua. Kappaleiden teemat ovat ensimmäisessä albumissa Rammsteinille tyypillisesti synkkiä, esimerkiksi Rammstein kertoo nimensä mukaisesti lentotukikohta Ramsteinin onnetomuudesta ja Heirate mich nekrofiliasta.

Lisää tietoa

Nauhoitettu:Polar Studios, Tukholma, 1995
Julkaistu:29. syyskuuta 1995
Tuottajat:Jacob Hellner ja Rammstein
Kesto:49:22
Levy-yhtiö:Motor Music Records

Kappale lista
   1. "Wollt ihr das Bett in Flammen sehen?" ("Haluatteko nähdä sängyn liekeissä?") 5:17
   2. "Der Meister" ("Mestari") 4:08
   3. "Weißes Fleisch" ("Valkoinen liha") 3:35
   4. "Asche zu Asche" ("Tuhkasta tuhkaan") 3:51
   5. "Seemann" ("Merimies") 4:48
   6. "Du riechst so gut" ("Tuoksut niin hyvältä") 4:49
   7. "Das alte Leid" ("Vanha suru") 5:44
   8. "Heirate mich" ("Nai minut") 4:44
   9. "Herzeleid" ("Sydänsuru") 3:41
  10. "Laichzeit" ("Kutuaika") 4:20
  11. "Rammstein" ("kappaleen nimi tulee lentotukikohdasta nimeltä Ramstein") 4:25

Sehnsucht


Sehnsucht on toinen Rammsteinin studioalbumi, ja se julkaistiin 22. elokuuta 1997. Levyn tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Du hast, Sehnsucht ja Engel. Levyn kokonaispituus on 51 minuuttia ja 58 sekuntia. Sana Sehnsucht tarkoittaa saksaksi kaipuuta. Albumilta julkaistiin singlet kappaleista Engel ja Du hast.

Sehnsuchtin kappaleiden teemat ovat monesti seksuaalisuuteen viittaavia. Esimerkiksi "Tier" kertoo insestistä, "Spiel Mit Mir" sisarusten välisestä sukurutsasta, "Küss Mich" suuseksistä sekä "Bestrafe Mich" ja "Bück Dich" sadomasokismista.
Levyn äänimailma on industrial-henkinen; kitarariffit ovat raskaita ja koneäänet näyttelevät tärkeää osaa.

Muuta tietoa

Nauhoitettu:Temple Studios, Malta, 1997
Julkaistu:22. elokuuta 1997
Tuottajat:Jacob Hellner, Rammstein
Kesto:51:58
Levy-yhtiö:Motor Music Records

Kappale lista
   1. "Sehnsucht" ("Kaipuu") 4:06 
   2. "Engel" ("Enkeli") 4:26
   3. "Tier" ("Eläin, tai peto") 3:49
   4. "Bestrafe mich" ("Rankaise minua") 3:37
   5. "Du hast" ("Sinä vihaat, tai sinulla on") 3:57
   6. "Bück dich" ("Kumarru") 3:24
   7. "Spiel mit mir"" ("Pelaa kanssani, tai leiki kanssani") 4:45
   8. "Klavier" ("Piano") 4:26
   9. "Alter Mann" ("Vanha mies") 4:26
  10. "Eifersucht" ("Mustasukkaisuus") 3:37
  11. "Küss mich (Fellfrosch)" ("Suutele minua (Karvasammakko)") 3:29

Mutter


kolmas studioalbumi. Sen äänitys tapahtui vuonna 2000, ja se julkaistiin huhtikuussa 2001. Levyllä lauletaan muun muassa lapsen kuolemasta (Spieluhr), äidittömyydestä (Mutter) ja itsemurhasta (Adios). Saksan kielen sana "Mutter" tarkoittaa suomeksi äitiä. Se oli julkaistaessaan arvostelumenestys, ja monet Rammstein-fanit pitävät sitä yhtyeen parhaana tuotoksena. Sen kuuluisimpia kappaleita ovat listahitit "Sonne", "Ich will", "Feuer frei!", "Links 2-3-4" ja "Mutter", jotka julkaistiin kaikki singleinä ja niistä tehtiin musiikkivideot. Sen lisäksi "Mein Herz Brennt" päätyi elokuvan Lilja 4-ever ja "Feuer Frei" xXx:n soundtrackille. Levyn kannessa on kuollut lapsi. Kuvan ovat ottaneet Daniel ja Geo Fuchs. Mm. Bild on kutsunut kuvaa sairaaksi, Rammsteinille se on vain kuva.

Muuta tietoa

Nauhoitettu:Studio Mirava, Ranska, 2000
Julkaistu:Huhtikuu 2001
Tuottaja:Jacob Hellner, Rammstein
Kesto:44:54
Levy-yhtiö:Motor Music Records

Kappalle lista   
   1. "Mein Herz Brennt" ("Sydämeni palaa") (4.39)
   2. "Links 2 3 4" ("Vasen 2 3 4") (3.36)
   3. "Sonne" ("Aurinko") (4.32)
   4. "Ich will" ("Minä tahdon") (3.37)
   5. "Feuer frei!" ("Tuli irti") (3.08)
   6. "Mutter" ("Äiti") (4.28)
   7. "Spieluhr" ("Soittorasia") (4.46)
   8. "Zwitter" ("Kaksineuvoinen") (4.17)
   9. "Rein, raus" ("Sisään, ulos") (3.10)
  10. "Adios" ("Hyvästi") (3.48)
  11. "Nebel" ("Usva") (4.54)

Reise,Reise


Reise, Reise on Rammsteinin neljäs studioalbumi. Se julkaistiin Saksassa 27. syyskuuta 2004 ja muualla Euroopassa hieman aiemmin. Pohjois-Amerikassa albumi ilmestyi 16. marraskuuta 2004. Reise, Reise äänitettiin Málagassa, Espanjassa vuosina 2003-04. Toukokuussa 2005 Rammstein julkaisi Reise, Reisesta erityisen japanilaisen version, jossa oli kaksi bonuskappaletta ja erilainen kansi. Kannen kuvaa käytettiin myöhemmin myös Rosenrot-albumin kannessa. Sana Reise tarkoittaa saksaksi matkaa, mutta "Reise, Reise" on saksalaisten merimiesten käyttämä huudahdus, jonka tarkoitus on herättää merellä matkaavan laivan miehistö aamuisin ja samalla ilmaista, että merimatka jatkuu. "Reise, Reisen" voi vapaasti suomentaa "Matkaan, matkaan."

Rammstein julkaisi neljä albumin kappaletta myös singleinä. Singlet olivat "Mein Teil", "Amerika", "Ohne dich" ja "Keine Lust". "Mein Teil" pohjautuu Saksassa maaliskuussa 2001 sattuneeseen ihmissyöntitapaukseen, jossa Armin Meiwes söi erään Internetissä tapaamansa miehen. "Mein Teil" julkaistiin heinäkuussa 2004. "Amerikan" musiikkivideo herätti ilmestyessään pienen kohun, siinä näytettävien kohtausten takia, jossa amerikkalaiset lavastavat ensimmäisen kuukävelyn. Kappaleen kertosäe on myös erittäin tunnettu.

Reise, Reise on muiden Rammsteinin albumien tapaan laulettu pääosin saksaksi. Kappale "Amerika" on laulettu osin englanniksi ja "Moskau" osin venäjäksi.

Muuta tietoa

Nauhoitettu:2003-2004 Málaga, Espanja
Julkaistu:27. syyskuuta 2004
Tuottajat:Jacob Hellner ja Rammstein
Kesto:47:40
Levy-yhtiö:Motor Music Records
 
Kappalle lista

1. "Reise, Reise" ("Matkaan, matkaan") 4:45
   2. "Mein Teil" ("Minun osani". Joissain tapauksissa Teil voidaan myös suomentaa "penis") 4:32
   3. "Dalai Lama" ("Dalai Lama") 5:38
   4. "Keine Lust" ("Ei halua tai minua ei huvita") 3:42
   5. "Los" ("Yksinäinen") 4:25
   6. "Amerika" ("Amerikka") 3:46
   7. "Moskau" ("Moskova") 4:16
   8. "Morgenstern" ("Aamutähti") 3:59
   9. "Stein um Stein" ("Kivi kiveltä") 3:56
  10. "Ohne dich" ("Ilman sinua") 4:32
  12. "Amour" ("Rakkaus") 4:50

Rosenrot


Rosenrot on Rammstein-yhtyeen viides studioalbumi. Se ilmestyi 28. lokakuuta 2005. Albumin nimeksi ajateltiin aluksi antaa "Reise, Reise Vol. 2", mutta se muutettiin Rosenrotiksi 18. elokuuta 2005. Albumin kansi on sama kuin Reise, Reise -albumin japanilaisessa versiossa. Albumin ensimmäinen single oli Benzin, joka julkaistiin 7. lokakuuta 2005. Rosenrotilla on myös Rammsteinin toistaiseksi ainoa espanjankielinen kappale, Te quiero puta!, jonka on sanoittanut laulaja Till Lindemann. Se on myös ainoa Rammsteinin kappale, jossa on käytetty trumpettia. Kappaleessa Stirb nicht vor mir on mukana Texas-yhtyeen laulaja Sharleen Spiteri. Albumin on sanoittanut kokonaan laulaja Till Lindemann, mutta muut yhtyeen jäsenetkin vaikuttivat niihin.

Rammsteinin jäsenet ovat kuvailleet Rosenrotia eräänlaiseksi Reise, Reise -albumin jatko-osaksi, tai toiseksi osaksi. Albumi on koottu pääosin Reise, Reisen lopulliselta julkaisulta pois jätetyistä kappaleista (seitsemän kappaletta sai alkunsa jo Reise, Reisen aikaan), mikä osakseen selittää sen yleisesti Rammsteinin perinteisestä tyylistä poikkeavana pidetyn tyylin. Rosenrot on laulettu muiden Rammsteinin albumien tavoin pääosin saksaksi. Kappale Stirb nicht vor mir on osittain englanninkielinen ja Te quiero puta! on espanjaksi. Sana rosenrot tarkoittaa saksaksi ruusunpunaista. Yhtye on kutsunut Rosenrotia "romanttiseksi hetkekseen."

Lisää tietoa

Nauhoitettu:2004-2005, Berliini
Julkaistu:28. lokakuuta 2005
Tuottaja:Jacob Hellner, Rammstein
Kesto:48:20
Levy-yhtiö:Motor Music Records

Kappale lista
   1. "Benzin" ("Bensiini") 3:46
   2. "Mann gegen Mann" ("Aviomies vastaan aviomies tai mies vastaan mies") 3:50
   3. "Rosenrot" ("Ruusunpunainen") 3:54
   4. "Spring" ("Hyppää") 5:24
   5. "Wo bist du" ("Missä sinä olet") 3:55
   6. "Stirb nicht vor mir/Don't die before I do" (feat. Sharleen Spiteri) ("Älä kuole ennen minua") 4:05
   7. "Zerstören" ("Hävittää, tuhota tai raadella") 5:28
   8. "Hilf mir" ("Auta minua") 4:43
   9. "Te quiero puta!" ("Minä rakastan sinua, ilotyttö! tai minä haluan sinua, ilotyttö!) 3:55
  10. "Feuer und Wasser" ("Tuli ja vesi") 5:17
  11. "Ein Lied" ("Laulu") 3:43

--------------------------------------------------------------------------------
Singlet
    * Du riechst so gut  (1995)
   1. Du riechst so gut (singleversio)
   2. Wollt ihr das Bett in Flammen sehen? (albumiversio)
   3. Du riechst so gut (remix)

    * Seemann  (1996)
   1. Seemann (albumiversio)
   2. Der Meister (albumiversio)
   3. Rammstein in the House (remix)



    * Engel  (1997)
   1. Engel
   2. Sehnsucht
   3. Rammstein (Eskimos & Egypt Radio editoon)
   4. Rammstein (Eskimos & Egypt Instrumental)
   5. Rammstein (Original)

    * Engel, Fan-Edition  (1997)
   1. Engel
   2. Feuerräder (live, demoversio 1994)
   3. Wilder Wein (demoversio 1994)
   4. Rammstein (Eskimos & Egypt Instrumental)

    * Du hast  (1997)
   1. Du hast (Single Version)
   2. Bück dich (Album Version)
   3. Du hast (Jacob Hellner Remix)
   4. Du hast (Clawfinger Remix)

    * Das Modell  (1997)
   1. Das Modell
   2. Kokain
   3. Alter Mann (erikoisversio)
   4. Asche zu Asche (tietokonepeli)

    * Du riechst so gut '98  (1998)
   1. "Du riechst so gut" '98
   2. "Du riechst so gut"  Remix
   3. "Du riechst so gut"  Remix Günter Schulz ja Hiwatt Marshall
   4. "Du riechst so gut"  Remix Sascha Konietzko
   5. "Du riechst so gut"  Remix Olav Bruhn
   6. "Du riechst so gut"  Remix Sascha Moser
   7. "Du riechst so gut"  Remix Jacob Hellner / Marc Stagg
   8. "Du riechst so gut"

    * Stripped  (1998)
   1. Stripped - 4:25
   2. Stripped - (Mix) - 4:28 Remix Johan Edlund
   3. Stripped - (Heavy Metalli Mix) - 5:12 Remix Charlie Clouser
   4. Stripped - (Düsseldorf Mix) - 5:10 Remix Charlie Clouser
   5. Stripped - (Mix) - 4:35 Remix Günter Schulz (KMFDM)
   6. Wollt ihr das Bett in Flammen sehen? Live Arena, Berliini '96

    * Asche zu Asche  (2001)
   1. Asche zu Asche (Studio Versio)
   2. Spiel mit mir (Live)
   3. Laichzeit (Live)
   4. Wollt ihr das Bett in Flammen sehen? (Live)
   5. Engel (Live)
   6. Asche zu Asche (Live)

    * Sonne  (2001)
   1. "Sonne"
   2. "Adios"
   3. "Sonne" (K.O. Remix)
   4. "Sonne" (T.K.O. Remix)
   5. "Sonne" (Instrumental)

    * Links 2-3-4  (2001)
   1. "Links 2, 3, 4"
   2. "Halleluja"
   3. "Links 2, 3, 4" (Clawfinger Geradeaus Mix)
   4. "Links 2, 3, 4" (Technolectro Mix)
   5. "Links 2, 3, 4" (Hard Rock Café Bonus Mix)

    * Ich will  (2001)
   1. "Ich will"
   2. "Ich will" (Live)
   3. "Ich will" (Westbam Mix)
   4. "Ich will" (Paul van Dyk Mix)
   5. "Pet Sematary" (Live)
   6. "Ich will" (Video)

    * Mutter  (2002)
   1. "Mutter" (Radio Edittoon)
   2. "Mutter" (Vocoder Mix)
   3. "5/4"
   4. "Mutter" (Sono's Inkubator Mix)

    * Feuer frei!  (2002)
   1. "Feuer frei!"
   2. "Feuer frei!" (Rammstein vs. Junkie XL Remix)
   3. "Feuer frei!" (Rammstein Remix 130)
   4. "Feuer frei!" (Rammstein Remix 95)
   5. "Du hast" (Rammstein Battery)
   6. "Bück dich" (Rammstein Battery)

    * Schtiel  (2003)
       1.Schtiel
    * Mein Teil  (2004)
   1. Mein Teil
   2. Mein Teil (You Are What You Eat Edit, Remix by the Pet Shop Boys)
   3. Mein Teil (Return to New York Buffet Mix, Remix by Arthur Baker)
   4. Mein Teil (There Are No Guitars on This Mix, Remix by the Pet Shop Boys)

    * Amerika  (2004)
   1. "Amerika"
   2. "Amerika" (Digital Hardcore Mix by Alec Empire)
   3. "Mein Herz brennt"
   4. "Ich will"

    * Ohne dich  (2005)
   1. Ohne dich (Album Edit)
   2. Ohne dich (Mina Harker's Version - Laibachin remiksaus)
   3. Ohne dich (Sacred Mix - Sven Helbigin remiksaus)
   4. Ohne dich (Schiller Mix)
   5. Ohne dich (Under Byen Remix)
   6. Ohne dich (Beta Version)

    * Keine Lust  (2005)
   1. "Keine Lust"
   2. "Keine Lust" (Remix numero.1 Clawfinger)
   3. "Keine Lust" ("The Psychosonic" Remix DJ Drug)
   4. "Keine Lust" ("Bozz Remix" Azad)
   5. "Keine Lust" ("Jazz Remix" Clawfinger)
   6. "Keine Lust" ("Black Strobe" Remix)
   7. "Keine Lust" ("Curve Remix" Front 242)
   8. "Keine Lust" ("Ich zähl die Fliegen" Remix Krieger)



    * Benzin  (2005)
   1. "Benzin"
   2. "Benzin" (Combustion Remix Meshuggah)
   3. "Benzin" (Smallstars Remix Ad Rock)
   4. "Benzin" (Kerosinii Remix Apocalyptica)

    * Rosenrot  (2005)
   1. "Rosenrot" (Single Versio)
   2. "Rosenrot" (The Tweaker Remix Chris Vrenna)
   3. "Rosenrot" (Northern Lite Remix Northern Lite)
   4. "Rosenrot" (3AM Cosy Remix Jagz Kooner)

    * Mann gegen Mann  (2006)
   1. "Mann gegen Mann" (3:51)
   2. "Mann gegen Mann" (Popular Music Mix Vince Clarke) (4:06)
   3. "Mann gegen Mann" (Musensohn Remix Sven Helbig) (3:12)
   4. "Ich will" (Live video Festival de Nimes) (4:02)

--------------------------------------------------------------------------------

Rammstein Kirjat

Rammstein - Les crasheurs de feu

Julkaisupäivä: Helmikuu 2006
Tekijät: Patrice Verry, A. Barde, P. Jauniaux
Kieli: Ranska
Kuvat: Mustavalkokuvat
Kustantaja: Camion Blanc
Sivuja: 315

Tämä kirja on kokonaan ranskaksi ja sisältää paljon haastatteluja ja kuvia.
Kirja selventää kuinka kuusi itäsaksalaismiestä mullistivat metallimusiikin ja herättivät saksalaispiirit henkiin. Musiikillaan Rammstein on saavuttanut mainetta ja kunniaa yli rajojen. Haastattelujen ja tutkielmien kautta kirja yrittää selventää tämän valtavirrasta poikkeavan yhtyeen mieletöntä matkaa.

Till Lindemann - Messer

Julkaisupäivä: 15. marraskuuta 2002
Tekijä: Till Lindemann
Valokuvaajat: Gert Hof ja Jens Rotzsch
Kieli: Saksa
Kustantaja: Eichborn
Sivuja: 176

Rammsteinin laulajan, Till Lindemannin runokokoelma. Useimmat kirjan runoista ovat synkkiä ja perverssejä, kuitenkin jokaisessa niissä on syvempää ajatusta. Kirjasta löytyy paljon muovisten mallinukkejen seassa poseeraavan valkoasuisen Tillin kuvia.
Runot paljastavat hiukan oikeaa Tilliä, eikä mitään lavalla nähtyä liekinheitintä käyttävää teurastajaa. Synkkyyttä korostetaan valolla, itsemurha, suru, onni - hän pohtii kaikkia elämän synkkiä sekä kauniitakin asioita.

Tourbook Germany 2001

Julkaisupäivä: 24. lokakuuta 2002
Valokuvaaja: Matthias Matthies
Sivuja: 53

Tämä kirja sisältää paljon mielenkiintoisia kuvia Mutter-kiertueelta. Tourbook Germany 2001 kirjaa on saatavana ainoastaan
virallisesta Rammstein Shopista.
Valokuvaaja Matthias Matthies esittää vaikuttavia kuvia Mutter-kiertueelta, sekä lavalta että lavan takaa.

Ursprung Punkszene

Julkaisupäivä: 15. lokakuuta 2002
Tekijä: Michele Bettendorf
Kieli: Saksa
Sivuja: 113

Kirja Ursprung Punkszene (Punkin alkuperä)
raottaa verhoa Rammsteinin jäsenten menneisyydestä, sekä heidän entisistä bändeistään ja myös monista muista yhtyeistä. Entisten punkkareiden, jotka riskeerasivat kaiken järjestäessään konsertteja, sekä yhtyeiden jäsenten (muun muassa Feeling B, Firs Arch, Die Firma, Freygang) kertomaa kuvausta elämästä ja selviytymisestä, juhlista, konserteista ja turvahenkilöstön kostoista ja vakoiluista. Ajankuvaa ennen muurin murtumista ja sen jälkeen, katse suunnattuna länteen…
Kirjan toinen osa kertoo ilmiömäisestä Rammsteinista itsestään…

Mix mir einen Drink. Feeling B.

Julkaisupäivä: 1. syyskuuta 2002
Tekijät: Roland Galenza ja Heinz Havemeister
Kieli: Saksa
Kustantaja: Schwarzkopf & Schwarzkopf
Sivuja: 416

Kirja punkkibändistä nimeltä Feeling B. Paul Landers ja Flake Lorenz soittivat tässä yhtyeessä ennen Rammsteinin perustamista. Hyvä kirja heille jotka haluavat tietää millaista elämä oli Saksassa 80-luvulla.

Rammsteinbook

Julkaisupäivä: 1. marraskuuta 2001
Tekijä: Gert Hof
Kielet: Saksa ja englanti
Kustantaja: Die Gestalten
Sivuja: 160

Kirja täynnä kuvia Rammsteinista. Sisältää sanoituksia, käännöksiä ja tietoa yhtyeen jäsenistä. Virallinen Rammstein-kirja sisältää 160 sivua korkeatasoisia kuvia yhtyeen showsta, jäsenistä ja heidän perheistään. Kirjassa on kaikkien muiden, paitsi Oliverin, kirjoittamat lyhyet omaelämänkerrat, sekä joidenkin kappaleiden sanoitusten työstöä ja ideointia.

Letzte Ausfahrt: Germania

Julkaisupäivä: 17. joulukuuta 1999
Tekijä: Wolf-Rüdiger Mühlmann
Kieli: Saksa
Kustantaja: I.P.
Sivuja: 288

Tämä kirja kertoo Rammsteinin lisäksi Saksan muista metalliyhtyeistä nimeltään Die Toten Hosen, Böhse Onkelz, Forthcoming Fire, Joachim Witt, Die Allergie sekä Das Ich.

Rammstein: Liederbuch

Julkaisupäivä: 1. tammikuuta 1999
Tekijä: Hal Leonard
Kieli: Saksa
Kustantaja: Erschienen
Sivuja: 112

Tästä kirjasta löytyy nuotit ja tabulatuurit kitaralle ja kosketinsoittimille.

Sisältää seuraavat kappaleet:
[01] Rammstein
[02] Seemann
[03] Weisses Fleisch
[04] Wollt ihr das Bett in Flammen sehen?
[05] Ashce zu Asche
[06] Du riechst so gut
[07] Sehnsucht
[08] Engel
[09] Bestrafe mich
[10] Du hast
[11] Bück dich
[12] Spiel mit mir
[13] Eifersucht
[14] Küss mich (Fellfrosch)


--------------------------------------------------------------------------------
jäsenien esittely:

Paul Landers-kitaristi

Synt.aika-ja paikka: 9.12.1964 Berliini
Pituus: 176cm
Paino:79kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea

Yksi sisko kolme vuotta häntä vanhempi.
Kaksi lasta: Poika Emil ja tyttö joka on syntynyt vuoden 2001 tienoilla.
Oikea/entinen nimi: Heiko Paul Hiersche. Asui lapsena hetken aikaa Moskovassa. Tämän takia monet olettavat hänen syntyneen Venäjällä.
Isä oli kielten opettaja ja äiti oli opettaja erityiskoulussa.
Hän otti pianotunteja 12-13 vuotiaana.
Meni naimisiin Nikki Landersin kanssa n. 20 vuotiaana jolloin alkoi käytää sukunimeä Landers ja toista nimeään etunimenään. Erosi kaksi vuotta myöhemmin.
Ennen Rammsteinia soitti Feeling B. nimisessä bändissä n.10 vuotta vuodesta 1983 lähtien. Bändi oli erittäin kuuluisa Itä-Saksassa.
Paul sanoo pitävänsä Metallicasta, Panterasta ja Sex Pistolsista.
hän pääsi yhtyeseen tillin kautta,koska he tuntevat aiemilta vuosiltaan toisensa.
Paul on huumorintajuinen, osaa puhua venäjää ja tuntuu aidosti välittävän faneistaan joita tapaa.

--------------------------------------------------------------------------------

Dr. Christian "Flake" Lorenz- kosketinsoittaja

Synt.aika- ja paikka: 16.11.1966 Berliini
Pituus: 193cm
Paino:73kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea

Flakella on yksi veli, 3 vuotta vanhempi.
Flakella on kolme lasta ja ainakin yksi niistä on tyttö.
On hyvin koulutettu pianisti ja aloitti pianotunnit 9-10 vuotiaana.
Halusi tulla tohtoriksi, mutta koska ei halunnut suorittaa armeijaa hänellä ei ollut oikeutta opiskella tohtoriksi.Hän alkoi soittaa 17-vuotiaana itäberliiniläisessä punk-yhtyeessä.
Soittanut Paulin kanssa Feeling B:ssä 10 vuotta vuodesta 1983 lähtien. Muita bändejä joissa hän on soittanut ovat: Magdalene Keibel Combo, Frigitte Hodenhorst Mundschen.
Ei pidä amerikkalaisesta kulttuurista. Pitää Puolasta ja puolalaisesta ruoasta. Pitää myös klassisita autoista ja on amatööri maalari.
Pitää mm. Coldplaysta, System of a downista, Placebosta, Johnny Cashista ja Rolling Stonesista.Flake on toipunut aivokalvontulehduksesta.
Hänen sanotaan olevan huumorintajuinen ja artikuloiva.Flakella on kolme lasta.lisäksi kun christiania pyydettiin rammsteiniin viimeisenä jäsenenä hän ei aluksi suostunut koska ei pitänyt bändin musiikista mutta suostui lopulta bändiin myöhemmin.
Flake käyttää keikoilla Rolandin sähköpianon lisäksi kahta syntetisaattoria. Toinen niistä on kiinnitetty suureen haitariin, niin että Flaken soittaeesa mm. Reise, Reise:ä ja Links 2-3-4:ää näyttäisi, että hän soittaisi pianon sijasta oikeaa haitaria. Toista hieman isompaa Rolandin syntetisaattoria Flake soittaa mm. Los-kappaleessa ja Strippedin lopussa. Jos katsoo Rammsteinin live DVD Völkerballia tarkasti, voi huomata kuinka Flake rikkoo keikan aikana yhden.

Ahoi-tourilla Flake ajaa Amerika-kappaleen aikana kaksipyöräisellä Segwaylla. Flaken piano on kiinnitetty käsikahvojen päälle ja Flake soittaa piano laitteen päällä koko kappaleen liikkuen samalla ympäri lavaa.

--------------------------------------------------------------------------------

Christoph "Doom" Schneider- Rumpali

Synt. aika- ja paikka: 11.5.1966 Berliini
Pituus: 187cm
Paino:84kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea

Vanhemmat ovat ammattimuusikoita. Hänellä on vanhempi veli Stephan ja viisi siskoa joista yksi on Constance, joka on suunnitellut Rammsteinin lava-asusteita. Hänen nimensä vilahtaa mm. Live aus Berlinin loppu crediteissä.
Doomilla ei ole omia lapsia.
Käynyt vapaaehtoisen armeijan (9kk) ainoana Rammsteinin jäsenistä.
Hänen veljensä teki hänelle rumpusetin roskaämpäreistä kun hän oli 14.
Tehnyt töitä puhelin asentajana.
Pyrki musiikki yliopistoon mutta hänet hylättiin kahdesti. Hänen vanhempansa halusivat Doomin soittavan jotain klassista instrumenttia eivätkä tukeneet hänen yrityksiään päästä opettelemaan rumpujen soittoa.
On eronnut ja käyttää mieluummin nimeä Schneider.
On ottanut muutaman yksityistunnin rummuista, mutta on pääasiassa itseoppinut.
Bändejä joissa hän on soittanut: Die Firma, Keine Ahnung, Frechheit, Feeling B.
Vilpitön, ehkä hieman hiljainen samoin kuin Olli.
Meni naimisiin venäläisen Regina Gizatulinan kanssa  Potsdamissa toukokuussa 2005.

--------------------------------------------------------------------------------

Oliver "Olli" Riedel- basisti

Synt. aika- ja paikka: 11.4.1971 Schwerin
Pituus: 2m
Paino:84kg
Silmien väri: Musta
Hiusten väri: Ruskea

Ei sisaruksia.
Oliverin kouluajoista/nuoruudesta ei tiedetä oikeastaan mitään. Hän ei pitänyt koulusta eikä hänen äitinsä pakottanut tekemään kotitehtäviä.
Oliveri soitti The Inchtabokatables nimisessä folk-bändissä.on sanoittanut rammsteinin kappaleen "seemann"
Pitää surffauksesta, rullalautailusta ja valokuvaamisesta.
Hänellä on kaksi lasta toinen on tyttö.
Olli on ujo ja vähäpuheinen.
Saksalainen bassovalmistaja Sandberg on valmistanut Oliver Riedelille kaksi omaa signature-bassoa. Toinen on ollut Oliverilla aivan bädnin alkuajoista asti; Sandberg Terra, jonka erikoisuutena on toistaa loistavasti matalallekin viritetyt kielet, sillä normaalilla bassolla C-G-C-F -vire tuottaa erittäin helposti ongelmia. Lisäksi Sandberg on valmistanut Rammsteinin logolla varustetun läpinäkyvän basson, joka saa sen hohtamaan sisältä päin sinisenä, vihreänä tai vaaleana. Uutta Plasmabassoa ei ole nähty vielä keikoilla, mutta 2008 alkavalla kiertueella nähdään toivottavasti.

--------------------------------------------------------------------------------

Till Lindemann- laulaja

Synt. aika-ja paikka: 4.1.1963 Leipzig
Pituus: 191cm
Paino:90kg
Silmien väri: Vihreä
Hiusten väri: Ruskea

Isä on kirjoittaja Werner Lindemann ja äiti journalisti Brigitte (Gitta) Lindemann. Hänellä on yksi nuorempi sisko.Nuorena Till Lindemann harrasti uintia mestaruustasolla. Hänet kuitenkin erotettiin kun hän karkasi hotellista ostamaan pornolehtiä. Tämä kertoo kuinka kovaa kuri oli Itä-Saksalaisessa urheilussa.
Oli töissä turpeenleikkausyhtiössä, mutta sai potkut kolmen päivän jälkeen. On työskennellyt myös puutarhurina, korintekijänä ja galleriateknikkona.
Till Lindemann aloitti uransa muusikkona First Arsch -nimisessä punk-yhtyeessä 1980-luvulla rumpalina. Lindemann on kertonut, että hän tahtoi kovasti tulla muusikoksi, mutta hänellä ei ollut minkäänlaisia lahjoja soittamiseen. Hän yritti kovasti oppia soittamaan kitaraa, muttei koskaan todella onnistunut siinä.Nykyään Lindemann osaa soittaa ainakin rumpuja, kitaraa ja bassoa(löytyy kuva rammsteinin normaalit kuvat osiosta).hän ja paul olivat kavereita ennen rammsteinia(paul pääsi tillin kautta yhtyeseen)rammsteiniin Lindemann liittyi siihen laulajaksi saatuaan yhtyeen perustajan Richard Kruspen lupaamaan, että yhtye laulaisi saksaksi.
Marraskuussa 2002 Till:in runokirja Messer julkaistaan.Hän on näytellyt saksalaisessa lastenelokuvassa Amundsen - der Penguin
Hänellä on kaksi tytärtä ja ainakin yksi poika. Nele on vanhin (s. 1985) Marie-Louise (s. 1993 vuoden tietämillä).
On lopettanut tupakoinnin muutaman viime vuoden aikana.
pitää mm. Marilyn Mansonista ja Chris Isaakista.
On kouluttautunut pyroteknikoksi Berliinissä 27.9.1996 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen jossa palava lavapylväs kaatui yleisön päälle.
Omistaa vihreän vyön judossa, jonka on joutunut lopettamaan kun hänen polvensa murtui,kun flake ajoi vahingossa segwaylla hänen  päälle ruotsissa.
Alkuvuosina Till kyyditi bändiä Trabantilla ja hänen talonsa oli Paulin mukaan juhlakeskus.

--------------------------------------------------------------------------------

Richard Z. Kruspe- kitaristi

Synt. aika-ja paikka: 24.6.1967 Wittenburg (perustaja)bändin kitaristi
Pituus: 180cm
Paino:88kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea

Hänellä on tiedettävästi ainakin kaksi lasta erään radiohaastattelun mukaan. Toinen on Khira Li Lindemann jonka äiti on Till:in ex.
Kruspen vanhemmat erosivat kun hän oli lapsi,
Ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa joten muutti nuorena Weisenin kylään.
Nuorempana hän halusi jo kovasti rock tähdeksi.
Aloitti painin teini-ikäisenä hallitakseen aggressioitaan.
Työskennellyt kaupan kassana ja myyjänä.
Aloitti kitaransoiton 16-vuotiaana. Hän soitti 4 vuotta musiikkikoulussa jazzkitaraa. Yksi ensimmäisistä bändeistä oli Orgasm Death Gimmicks.Vuoden 1989 aikoihin hän sai tarpeekseen Itä-Saksan poliittisesta (ja musiikillisesta) ilmapiiristä. Poliisien hakattua hänet mielenosoituksen yhteydessä, hän päätti paeta Itä-Saksasta. Hän lähti DDR:stä Puolan rajaa pitkin vuonna 1989. Tämä tapahtui hieman aiemmin kun Berliinin muuri murtui ja koko DDR romahti.
1993 teki ensimmäisen matkansa USA:aan Till:in ja Oliverin kanssa ja huomasi ettei halua tehdä amerikkalaista musiikkia vaan halusi luoda jotain saksalaistyylistä.
1994 Berlin Senate Metro Beat kisan voitto Till:in, Oliverin ja Schneiderin kanssa toi studioaikaa heille, niin että he pystyivät tekemään 4 laulua sisältäneen demon. Paul liittyi bändiin.richardi vastusti tätä ajatusta aluksi mutta lopulta päästi bändiin tillin pyynöstä.flake liittyi yhyteseen viimeisenä,ei ole antanut vastausta vielä tänäkään päivänä.
1999 Richard meni naimisiin 29 lokakuuta New Yorkissa Etelä-Afrikkalaisen näyttelijän Caron Bernsteinin kanssa ja otti Bernsteinin sukunimeensä lisäksi. He erosivat luultavasti jossain 2003-2004 vuoden tienoilla ja siksi Richardin sukunimi ei ole enää Kruspe-Bernstein.
Richard on sanonut pitävänsä Kissistä, Black Sabbvenäläisen Regina Gizatulinan kanssa.athista, RHCP:stä, AC/DC:stä jne.
Tällä hetkellä hän työskentelee sivuprojektinsa Emigraten kanssa joka on myös julkaissut kaksi biisiä, Wake up sekä Babe. on myös sanoittanut rammmsteinin kappaleen "engel"
Richard haluaa kontrolloida asioita ja juuri se melkein hajotti Rammsteinin Mutter:in jälkimainingeissa. Mies ottaa Rammsteinin ja itsensä erittäin vakavasti ja on hurmaava.Richard Kruspe asuu nykyään New Yorkissa.
Rammsteinin keikoilla Kruspe ei ala virittelemään kitaroitaan eri vireeseen, vaan hänellä on jokaisella keikalla mukanaan kuusi erilaista erivireistä sähkökitaraa, jotka ovat kaikki ESP:n valmistamia. Malleista löytyy mm. Eclipse-II VTB, Deluxe EC-1000 sekä KH-4 limited edition. Lisäksi akustisessa kappaleessa Los molemmat kitaristit soittavat mustia Takaminen elektroakustisia.
Kitaroiden lisäksi kaikkien Rammsteinin jäsenten tapaan Kruspe vaihtaa vaatteita kappaleiden välissä. Richard aloittaa keikan aina pitkä musta mittatilaustyönä teetetty hopeakoristeinen takki yllään. Muutaman kappaleen jälkeen Kruspe ottaa takin pois ja soittaa pyrojen aiheuttamasta kuumuudesta riippuen pitkähihaisella paidalla tai hiattomalla.

muokattu 12.11.07 Kiitokset Stentsulle!
-Betrunken
« Viimeksi muokattu: 13.11.07 - klo:18:05 kirjoittanut stein_less »

Eifersucht

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #1 : 13.04.07 - klo:19:28 »
Jess, just tälläsia pikku tietoja olen kaivannut. kiits.

betrunken

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #2 : 13.04.07 - klo:19:30 »
Lainaus
Jess, just tälläsia pikku tietoja olen kaivannut. kiits.
olishan löytynyt enemmän mutta eiköhän tämä riitä alkuun :)

Eifersucht

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #3 : 13.04.07 - klo:19:38 »
Olen lähes kaikki noi jostain lukenut. Mutta esim. Schneiderista
Lainaus
Vanhemmat ovat ammattimuusikoita. Hänellä on vanhempi veli Stephan ja viisi siskoa joista yksi on Constance, joka on suunnitellut Rammsteinin lava-asusteita. Hänen nimensä vilahtaa mm. Live aus Berlinin loppu crediteissä.
Oli uusi tieto, pistä vaa kaikki näkyviin.

Poissa stein_less

  • Yleisvalvoja
  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 2981
  • Sukupuoli: Mies
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #4 : 13.04.07 - klo:21:34 »
Hyvä aihe! Itelleniki paljon uutta tietoa.  :) Pistäisin saman tien nastaa tälle aiheelle, mutta mul ei taida riittää valtuudet.  :D SchwarzeFee, ehdotan että laitetaan tämä aihe pysyväksi, niin tämä olisi hyvin esillä myös vierailijoille. Ja tännehän voi aina lisätä nippelitietoa sitä mukaa, kun sitä tulee vastaan.  :)
"Always keep your friends close. But keep your enemies closer."

-Deep Throat

betrunken

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #5 : 13.04.07 - klo:21:43 »
Lainaus
Hyvä aihe! Itelleniki paljon uutta tietoa.  Hymyilee Pistäisin saman tien nastaa tälle aiheelle, mutta mul ei taida riittää valtuudet.  Hymyilee leveästi SchwarzeFee, ehdotan että laitetaan tämä aihe pysyväksi, niin tämä olisi hyvin esillä myös vierailijoille. Ja tännehän voi aina lisätä nippelitietoa sitä mukaa, kun sitä tulee vastaan.  Hymyilee
mun mielestä toiset voisi muokata tuota minun listaa kun saavat lisää tietoa/tietävät valmiiksi(jos asetuksia voi muutta sellaisiksi).mutta fee on pomo 8)

Poissa stein_less

  • Yleisvalvoja
  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 2981
  • Sukupuoli: Mies
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #6 : 13.04.07 - klo:21:46 »
Taikka sitten postaavat tiedon tähän ja joku (beltsu/minä/Fee) lisäämme ne tuohon listaan.  :)
"Always keep your friends close. But keep your enemies closer."

-Deep Throat

betrunken

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #7 : 13.04.07 - klo:21:50 »
Lainaus
Taikka sitten postaavat tiedon tähän ja joku (beltsu/minä/Fee) lisäämme ne tuohon listaan.
se käy minulle :) mielelään pitäs pysyä ekalla sinulla niin ei tarvitse erikseen kaikkia sivuja käydä läpi.mutta odottakamme feen päätöstä ;)

Poissa stein_less

  • Yleisvalvoja
  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 2981
  • Sukupuoli: Mies
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #8 : 13.04.07 - klo:21:53 »
Lainaus
Taikka sitten postaavat tiedon tähän ja joku (beltsu/minä/Fee) lisäämme ne tuohon listaan.
se käy minulle :) mielelään pitäs pysyä ekalla sinulla niin ei tarvitse erikseen kaikkia sivuja käydä läpi.mutta odottakamme feen päätöstä ;)
Jep. Tuohan järjestyy siten että poistamme viestit sitä mukaa kun listaa on päivitetty... Kunhan nyt ihan ekaks saadaan tälle nasta.  :D
"Always keep your friends close. But keep your enemies closer."

-Deep Throat

Stern

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #9 : 14.04.07 - klo:10:00 »
Hyvä idea! Ja tosissaan ihan kiva ajatus, että tuota vois sitten täydentää jos jotain tulee..

Poissa stein_less

  • Yleisvalvoja
  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 2981
  • Sukupuoli: Mies
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #10 : 14.04.07 - klo:11:41 »
Erinomainen parannus oli lisätä nuo kuvat! Nyt tämä viimeistään on nastan arvoinen aihe.  :)
"Always keep your friends close. But keep your enemies closer."

-Deep Throat

betrunken

  • Vieras
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #11 : 14.04.07 - klo:11:46 »
Erinomainen parannus oli lisätä nuo kuvat! Nyt tämä viimeistään on nastan arvoinen aihe.  :)
mie muistin omat rammsteinin alku ajat kun en tiennyt kuka on till ja kuka on richard ja ketkä näistä laulaa tai soittavat kitaraa :-\

Poissa stein_less

  • Yleisvalvoja
  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 2981
  • Sukupuoli: Mies
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #12 : 14.04.07 - klo:11:48 »
Mie taas en erottanu Flakea ja Schneideria ulkonäöltä.  :D
"Always keep your friends close. But keep your enemies closer."

-Deep Throat

Poissa Seemann

  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 1530
  • Sukupuoli: Mies
  • Art Is Resistance
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #13 : 14.04.07 - klo:12:39 »
Hyvä idea. Jotain noista juttuista määkään en tienyt  :)
"Joskus yksinäisyys tuo minusta luovuuden esiin - otan toisen lasin viiniä ja minusta tuntuu jopa vieläkin kurjemmalta. Taidetta ei synny ilman tuskaa, taiteen taso siis vastaa tuskan määrää."

Till Lindemann

Poissa SchwarzeFee

  • Ylläpitäjä
  • Veteraani
  • *****
  • Viestejä: 3417
  • Sukupuoli: Mies
  • Böse Miene, Gutes Spiel.
    • www.RAMMSTEIN-HQ.com
Vs: rammstein esittely
« Vastaus #14 : 14.04.07 - klo:13:20 »
Opinpa paljon uutta itsekkin! Tuo Trabant-juttu oli hyvä :). Täytyy varmaan lisätä nämä tiedot tuonne pää-sivustolle sitten kun ehdin/jaksan ;). Laitan tämän pysyväksi ja lisään Stein_Less oikeuksiisi tuon saman, kun oli näköjään unohtunut.

E//: Mistä muuten löysit nämä Betrunken? ;).
« Viimeksi muokattu: 14.04.07 - klo:13:25 kirjoittanut SchwarzeFee »