Yhtyeen esittelyRammstein on saksalainen yhtye, joka soittaa raskasta kitarahevyä johon on lisätty elektroonista musiikkia ( Industrial metal ). Rammstein yleensä esittää kappaleensa saksaksi. Yhtye on tullut tunnetuksi heidän lavashowsta, jossa pyrotekniikkaa on käytetty runsaasti. Heidän kappaleet ovat aiheeltaan synkkiä ja mahtipointisia. Yhtyeen tyyli muistuttaa slovenialais underground-yhtyeelle Laibachille. Yhtyeen suosituimpia kappaleita ovat 1# Benzin 2# Mein teil 3# Mutter 4# Sonne ja 5# America.
Yhtyeen nimi tulee Ramstein lentotukikohdasta, jossa sattui vuonna 1988 tuhoisa lento-onnettomuus lentonäytöksessä esiintyneiden koneiden törmättyä ilmassa. Rammsteinin ensimmäinen kappale Rammstein kertoo tapahtumasta. Saksan verbi rammen tarkoittaa törmäystä johonkin, joten yhtyeen nimessä oleva ylimääräinen m-kirjain muodostaa sanaleikin.
Vuonna 2004 rammsteinin julkaistun albumin ( Reise, reise ) myötä yhtye tuli kansainvälisesti maailman tunnetuimmaksi saksalaiseksi yhtyeeksi. Yhtyeen levyjä on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta ympäri maailman.
Rammsteinin mukaan on myös nimetty asteroidi 110393Rammstein,. Asteroidi löydettiin vuonna 2001 ja sen löysi Jean-Claude Merlin.
Yhtyeen historia Yhtyeen ensimmäinen albumi ( Herzeleid ) julkaistiin vuonna 1995. Herzeleid tarkoittaa suomeksi sydänsurua. Levyn on sanottu saaneen nimensä yhtyeen jäsenien sydänsuruista, kun heillä kaikilla oli jotain ongelmia suhteessaan. Yhtyeen ura lähti nopeasti nousuun, kun elokuva ohjaaja David Lynch innostui yhtyeen musiikista ja pyysi heitä soittamaan heidät soittamaan elokuvansa Lost Highway ääniraidalle. Myöhemmin yhtye pääsi soittamaan musiikkia myös elokuvien Resident evil, Matrix ja xXx soundtrackeille.

Vuonna 2005 yhtye otti kiertueensa lämmittely-yhtyeeksi suomalaisen Apocalyptican. Yhtyeet soittivat myös yhdessä kappaleet Mein herz brennt ja ohne dichin. Jonka jälkeen Apocalyptica teki benzin-singlelle Kerosiini remixin. Heidän yhteistyön on sanottu olevan toimivaa ja tulee toden näköisesti jatkumaan. Rammstein oli tauolla 2006. Parhaillaan yhtye tekee kuudetta albumiaan. Yhtye suunnitteli tehdä suuren eurooppa kiertueen vuonna 2008.
Rammsteinin tekstitYhtyeelle on yleensä tyypillistä kertosäkeen iskulausemaisuus, johon yhdistyy usein sanaleikki. Yhtye on yrittänyt alusta asti tekemään tahallisen provosoivia ja synkkiä kappaleita, joiden aiheet ovat moraalisesti arvelluttavia. Tekstit käsittelvät mm. Sadomasokismia ( Buck dich), Insestiä ( Tier ), Kannibalismia ( Mein teil ), Elävältä hautaamista ( Spieluhr ), Nekrofiliaa ( Heirate mich ) ja muita seksuaalisia, kuten Pedofiliaa ( Hallelujah ).
Kokoonpano
Heiko Paul Landers- kitaristiSynt.aika ja paikka: 9.12.1964 Berliini
Pituus: 176cm
Paino:79kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea
Landersin on joissain tiedoissa virheellisesti väitetty syntyneen Brest-Litovskissa Valko-Venäjällä; todellisuudessa Landers on kuitenkin syntynyt Saksassa Berliinissä. Hän asui lapsena jonkin aikaa myös Moskovassa Venäjällä. Landersin molemmat vanhemmat olivat opettajia. Landers lähti kotoaan teini-ikäisenä. Vuonna 1983 hän perusti Berliinissä punk-yhtye Feeling B:n Aljoscha Rompen ja Christian "Flake" Lorenzin kanssa. Hän soitti myös muissa yhtyeissä, kuten First Arschissa ja Die Firmassa. Vuonna 1994 Landers liittyi Rammsteiniin.
Hän pääsi yhtyeeseen laulaja Till Lindemanin kautta, koska he olivat tuttuja. Alussa toinen kitaristeista, Richard Kruspe oli vastustanut Paulin ottamista bändiin.
Landers on ilmoittanut lempiyhtyeikseen Panteran, Metallican ja Sex Pistolsin.
Rammsteinin ykköskitaristin Richard Kruspen tavoin ESP on tuottanut Paulille oman kitaran nimeltä ESP Eclipse I CTM Signature Paul Landers. Tämä tummansininen Les Paul -mallin kitara maksaa n. 1800 €. Lisäksi keikoilla Landersilla on mukanaan aina 4 erivireistä kitaraa + Takamen elektroakustinen. ESP:n lisäksi Landersin sähkökitaramerkkeihin kuuluvat Ibanez ja Gibson.
Richard Zven KruspeSynt. aika-ja paikka: 24.6.1967 Wittenburg (perustaja)bändin kitaristi
Pituus: 180cm
Paino:88kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea
Kruspen vanhemmat erosivat kun hän oli lapsi, eikä hän koskaan tullut toimeen isäpuolensa kanssa. Teini-ikäisenä Kruspe oli Kiss-fani, ja joutui opettajansa häpäisemäksi yhtyeen takia. Hän oli piirtänyt penaaliinsa Kissin natsien SS-merkkiä muistuttavan logon, mikä oli ankarasti kielletty. Richard sai julkisen läksytyksen koko koulun edessä.
Kruspe innostui kitaransoitosta päästyään lomalle Tsekkoslovakiaan. Sieltä hän osti kitaran, aikeinaan myydä se Itä-Saksassa jossa ne olivat kalliita. Hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin eikä myynyt soitinta. Hän alkoi itse soittaa.
1980-luvulla Richard toimi monissa yhtyeissä, kuten Orgasm Death Gimmicks, Die Firma ja Feeling B. Vuoden 1989 aikoihin hän sai tarpeekseen Itä-Saksan poliittisesta (ja musiikillisesta) ilmapiiristä. Poliisien hakattua hänet mielenosoituksen yhteydessä, hän päätti paeta Itä-Saksasta. Hän lähti DDR:stä Puolan rajaa pitkin vuonna 1989. Tämä tapahtui hieman aiemmin kun Berliinin muuri murtui ja koko DDR romahti.
Vuonna 1994 Kruspe perusti yhtyeen nimeltä Rammstein. Hänestä tuli yhtyeen säveltäjä ja soolokitaristi.
Richard Kruspe meni vuonna 1999 naimisiin amerikkalaisen näyttelijän Caron Bernsteinin kanssa, mutta pari on tiettävästi eronnut noin vuosina 2003-2004. Richardilla on tytär aiemmasta suhteestaan, Khira Li Lindemann. Tämä laulaa Rammsteinin Spieluhr-kappaleella. Khira Lin äiti ja Kruspen entinen vaimo oli aiemmin ollut naimisissa Rammsteinin laulaja Till Lindemannin kanssa. Tämän vuoksi Khira Lin sukunimi on Lindemann. Richard Kruspe asuu nykyään New Yorkissa, jossa Rammsteinin lisäksi Kruspe on perustanut uuden yhtyeen nimeltä Emigrate. Emigraten debyyttialbmi "In My Tears" ilmestyy heinäkuussa 2007.
ESP Guitar Company on valmistanut Kruspelle oman kitaran, ESP RZK I:n. Kitara on Rammsteinin logolla varustettu hopeinen Stratocaster, jonka hinta on vajaa 2000 €. ESP LTD on myös tarjonnut halvemman mallin, ESP LTD RZK-600:n, joka on ulkonäöltään sama kitara, mutta hinta on laskenut vajaaseen 1200 €. Kruspe itse soittaa kalliimpaa kitaraa ja on virittänyt sen C-G-C-F-A-D -vireeseen.
Rammsteinin keikoilla Kruspe ei ala virittelemään kitaroitaan eri vireeseen, vaan hänellä on jokaisella keikalla mukanaan kuusi erilaista erivireistä sähkökitaraa, jotka ovat kaikki ESP:n valmistamia. Malleista löytyy mm. Eclipse-II VTB, Deluxe EC-1000 sekä KH-4 limited edition. Lisäksi akustisessa kappaleessa Los molemmat kitaristit soittavat mustia Takaminen elektroakustisia.
Kitaroiden lisäksi kaikkien Rammsteinin jäsenten tapaan Kruspe vaihtaa vaatteita kappaleiden välissä. Richard aloittaa keikan aina pitkä musta mittatilaustyönä teetetty hopeakoristeinen takki yllään. Muutaman kappaleen jälkeen Kruspe ottaa takin pois ja soittaa pyrojen aiheuttamasta kuumuudesta riippuen pitkähihaisella paidalla tai hiattomalla.
Christoph ``Doom`` Scneider-RummutSynt. aika- ja paikka: 11.5.1966 Berliini
Pituus: 187cm
Paino:84kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea
chneider syntyi vuonna 1966 ja hän on perheensä seitsemästä lapsesta vanhin. Myös hänen isänsä oli muusikko. Schneider aloitti rumpujen soiton 14-vuotiaana kun hänen veljensä antoi Schneiderille rummun, joka oli tehty alumiinitölkistä. Schneider säästi kauan, että saisi rahaa oikeisiin rumpuihin. Vuonna 1984 hänen ollessaan 18, Schneider liittyi Saksan armeijaan. Hän on bändin ainoa jäsen, joka on palvellut armeijassa. 1985-86 Schneider lopetti työnsä tietoliikenneapulaisena ja ryhtyi opiskelemaan musiikkia. Hänen isänsä ei suostunut siihen, että Schneider opettelisi soittamaan rumpuja, vaan hän halusi tämän opiskelevan trumpetin soittamista. Schneider yritti päästä moniin yhtyeisiin ja kun hän oli 24, soitti hän paitsi Die Firma nimisessä yhtyeeseessä, myös monissa muissa bändeissä. 1994, Till Lindemann, Richard Z. Kruspe-Bernstein, Oliver "Ollie" Riedel and Christoph "Doom" Schneider osallistuivat the Berlin Senate Metro beat- kilpailuun ja voittivat. Tämän seurauksena he tekivät neljän kappaleen demon. Schneider meni toukokuussa 2005 naimisiin venäläisen Regina Gizatulinan kanssa.
Reise, reise- kiertueella käytetty rumpusettiTaman rummut ja Meinlin symbaalit
20x22 Bassorumpu (x2)
10x9 Tom
12x12 Tom
14x14 Lattia Tom
16x16 Lattia Tom
14x5.5 Virveli
10x5 tai 10x4 Virveli
14" Soundcaster Custom Medium Hi-hat
18" Byzance China
16" Byzance Medium Thin Crash
18" Soundcaster Custom Medium Crash
16" Byzance Medium Crash
18" Soundcaster Custom Powerful Crash
22" Mb20 Heavy Ride
14" Soundcaster Custom Powerful Hi-hat
18" Amun China
Schneider käyttää myös Evansin rumpukalvoja ja Pro-Markin kapuloita.
Till Lindemann-LaulajaSynt. aika-ja paikka: 4.1.1963 Leipzig
Pituus: 191cm
Paino:90kg
Silmien väri: Vihreä
Hiusten väri: Ruskea
Nuorena Till Lindemann harrasti uintia mestaruustasolla. Hänet kuitenkin erotettiin kun hän karkasi hotellista ostamaan pornolehtiä. Tämä kertoo kuinka kovaa kuri oli itäsaksalaisessa urheilussa. Till Lindemann on tullut tunnetuksi Rammstein-nimisen saksalaisen industrial metal-yhtyeen laulajana. Lindemannilla on tiettävästi Nele-niminen, jo aikuinen tytär, jonka hän kasvatti yksinhuoltajana. Hänellä on lisäksi toinen tytär ja kaksi poikaa. Hän ei kuitenkaan kerro kovin innokkaasti yksityiselämästään.
Till Lindemann aloitti uransa muusikkona First Arsch -nimisessä punk-yhtyeessä 1980-luvulla rumpalina. Lindemann on kertonut, että hän tahtoi kovasti tulla muusikoksi, mutta hänellä ei ollut minkäänlaisia lahjoja soittamiseen. Hän yritti kovasti oppia soittamaan kitaraa, muttei koskaan todella onnistunut siinä. Kun Rammstein-yhtye perustettiin tammikuussa 1994, Lindemann liittyi siihen laulajaksi saatuaan yhtyeen perustajan Richard Kruspen lupaamaan, että yhtye laulaisi saksaksi.
Till Lindemann on näytellyt saksalaisessa lastenelokuvassa Amundsen - der Penguin, joka näytettiin Suomessa TV2:ssa syksyllä 2004 ja keväällä 2006. Lindemann on julkaissut Messer-nimisen runokirjan vuonna 2003. Lindemann on tehnyt yhteistyötä muun muassa saksalaisen rock-yhtye Megaherzin kanssa, sekä Puhdys-yhtyeen kanssa
Nykyään Lindemann osaa soittaa ainakin rumpuja, kitaraa ja bassoa.
Lindemann suosii lavalla vain parasta Shure-merkkistä langatonta mikrofonia, jolle on kertynyt hintaa miltei 400€. Lisäksi laulajalla on käytettävissään muutama ääntä muokkaava efektilaite, joilla hän saa esim. Mein Teil -kappaleessa muutettua äänensä karheaksi.
Dr. Christian "Flake" Lorenz- kosketinsoittajaSynt.aika- ja paikka: 16.11.1966 Berliini
Pituus: 193cm
Paino:73kg
Silmien väri: Sininen
Hiusten väri: Ruskea
Hän alkoi soittaa 17-vuotiaana itäberliiniläisessä punk-yhtyeessä.
Christian on hyvin koulutettu pianisti ja aloitti pianotunnit 9- tai 10-vuotiaana. Hän halusi tulla myös tohtoriksi, mutta koska ei halunnut suorittaa armeijaa, hänellä ei ollut oikeutta opiskella myöskään tohtoriksi. Soittanut Paulin kanssa Feeling B:ssä 10 vuotta vuodesta 1983 lähtien. Muita bändejä joissa hän on soittanut ovat: Magdalene Keibel Combo, Frigitte Hodenhorst Mundschen. Flake ei pidä amerikkalaisesta kulttuurista, mutta hän pitää Puolasta ja puolalaisesta ruoasta. Hän pitää myös klassisista autoista ja on amatöörimaalari. Flake on toipunut aivokalvontulehduksesta. Lisäksi Flake pitää muun muassa Coldplaystä, System Of A Downista, Placebosta, Johnny Cashista ja Rolling Stonesista. Hänen sanotaan olevan huumorintajuinen ja artikuloiva. Flakella on kolme vuotta vanhempi veli. Flakella on kolme lasta. Lisäksi kun Christiania pyydettiin rammsteiniin hän ei aluksi suostunut mutta suostui bändiin myöhemmin.
Flake käyttää keikoilla Rolandin sähköpianon lisäksi kahta syntetisaattoria. Toinen niistä on kiinnitetty suureen haitariin, niin että Flaken soittaeesa mm. Reise, Reise:ä ja Links 2-3-4:ää näyttäisi, että hän soittaisi pianon sijasta oikeaa haitaria. Toista hieman isompaa Rolandin syntetisaattoria Flake soittaa mm. Los-kappaleessa ja Strippedin lopussa. Jos katsoo Rammsteinin live DVD Völkerballia tarkasti, voi huomata kuinka Flake rikkoo keikan aikana yhden.
Ahoi-tourilla Flake ajaa Amerika-kappaleen aikana kaksipyöräisellä Segwaylla. Flaken piano on kiinnitetty käsikahvojen päälle ja Flake soittaa piano laitteen päällä koko kappaleen liikkuen samalla ympäri lavaa.
Oliver "Olli" Riedel- basistiSynt. aika- ja paikka: 11.4.1971 Schwerin
Pituus: 2m
Paino:84kg
Silmien väri: Musta
Hiusten väri: Ruskea
Saksalainen bassovalmistaja Sandberg on valmistanut Oliver Riedelille kaksi omaa signature-bassoa. Toinen on ollut Oliverilla aivan bädnin alkuajoista asti; Sandberg Terra, jonka erikoisuutena on toistaa loistavasti matalallekin viritetyt kielet, sillä normaalilla bassolla C-G-C-F -vire tuottaa erittäin helposti ongelmia. Lisäksi Sandberg on valmistanut Rammsteinin logolla varustetun läpinäkyvän basson, joka saa sen hohtamaan sisältä päin sinisenä, vihreänä tai vaaleana. Uutta Plasmabassoa ei ole nähty vielä keikoilla, mutta 2008 alkavalla kiertueella nähdään toivottavasti.
ShowEräässä yhtyeen ensimmäisistä konserteista jäsenet valoivat bensiiniä lavalle, jota läikkyi vahingossa myös yleisön eturiiviin. Muutama katsoja sai hetken kuluttua palovammoja, ja heidät jouduttiin viemään sairaalaan. Yhtyeen jäsenet kertoivat olleensa todella huolissaan, ja he menivät loukkaantuneiden kanssa sairaalaan. Loukkaantuneet selvisivät kuitenkin tilanteesta. Yhtye sanoi tämän tapauksen opettaneen heitä suhtautumaan pyrotekniikkaan vakavammin.
Live aus Berlin -konsertissa Lorenz lähti viimeisen kappaleen aikana (Seemann) kumiveneellä liikkeelle lavalta ja kierteli yleisön kannattelemana muutaman minuutin kestävän reitin yleisön seassa palaten turvallisuushenkilökunnan avittamana takaisin lavalle.
Live in Nimes -konsertissa basisti Oliver Riedel lähti niin ikään viimeisen kappaleen aikana (Stripped) kumiveneellä yleisön sekaan ja tämän kyseisen tapahtuman voi nähdä Völkerball-Dvd:llä.
Kappaleen Mein Teil aikana laulaja Till Lindemann on moneen otteeseen raahannut lavalle aluksi suunnatoman suuren padan, jonka sisällä olevan kosketinsoittaja Lorenzin hän lopuksi "keittää".
Feuer Frei!-kappaleen esittämisen aikana livenä, laulaja Till Lindemann, kitaristit Richard Kruspe ja Paul Landers asettavat päähänsä "liekinhetinnaamarit", joista he kertosäkeen aikana ampuvat tulta useita metrejä yleisön ylle.
Weißes Fleisch- kappaleen esittämisen alussa Lindemannilla on useimmiten jalassaan jalkimet, joista syöksyy kipinöitä metrien päähän. Usein Lindemann pyrkii tekemään erilaisia liikkeitä, jotta kipinät näyttäisivät vaikuttavilta (mm. kuperkeikkoja). Kappaleen soolo-osuuden aikana Flake alkaa tanssia lavalla.
Live aus Berlin-konsertissa, Sehnsucht-kappaleen aikana Till Lindemann lyö mikrofonilla itseään päähän, ja hänen päänsä vuotaa verta lopun konsertin ajan.
Asche Zu Asche- kappaleen soolo-osuuden jälkeen molempien kitaristien mikrofonit syttyvät tuleen ja palavat kappaleen loppuun asti. Mikrofonit on peitetty tietynlaisella materiaalilla, jolloin liekit palavat kappaleen loppuun asti ja tuli ei leviä taustoja laulavien kitaristien hiuksiin.
Ohne dich- kappaleen toisen soolon aikana lavan katosta sataa kipinöitä laulaja Till Lindemannin päälle. Niin ikään Spieluhr-kappaleessa laulajan päälle sataa tekolunta lähes täysin samalla tavalla.
Mutter-tourilla soitetun Adios-kappaleen kitarasoolon aikana kitaristi Richard Kruspen kitaran kaula syttyy palamaan. Kruspe soittaa soolon sävelasteikolta niin korkealla, etteivät liekit polta hänen käsiään.
Rammstein-kappaleen aikana laulaja Till Lindemann on pukenut päällensä palavan takin. Takki on valmistettu tulta kestävästä materiaalista, joten painava takki pitää kuumuuden poissa laulajan iholta. Ahoi-tourilla takin on korvannut kaksi valtavaa käsiin kiinnitettyä liekinheitintä, joilla Lindemann sinkoaa liekkejä metrien korkeuksiin yleisön yläpuolelle.
Julkaisut Studioalbumit
Herzeleid (1995)
Sehnsucht (1997)

Mutter (2001)

Reise, Reise (2004)
Rosenrot (2005)
LivealbumitLive aus Berlin (1999)
Völkerball (2006)
DVD:tLive aus Berlin (1999)
Links 2-3-4 (2001)
Lichtspielhaus (2003)
Amerika UK (2004)
Keine Lust UK (2005)
Völkerball (2006)
Epäviralliset DVD:tIndustrial Angels
Maximum Rammstein
SingletDu riechst so gut (1995)
Seemann (1996)
Engel (1997)
Engel, Fan-Edition (1997)
Du hast (1997)
Das Modell (1997)
Du riechst so gut '98 (1998)
Stripped (1998)
Asche zu Asche (2001)
Sonne (2001)
Links 2-3-4 (2001)
Ich will (2001)
Mutter (2002)
Feuer frei! (2002)
Schtiel (2003)
Mein Teil (2004)
Amerika (2004)
Ohne dich (2005)
Keine Lust (2005)
Benzin (2005)
Rosenrot (2005)
Mann gegen Mann (2006)
Musiikkivideot Du Riechst So Gut (1995)
Seemann (1996)
Rammstein (1997)
Stripped (1998)
Du Hast (1997)
Engel (1997)
Du Riechst So Gut '98 (1998)
Links 2-3-4 (2001)
Mutter (2001)
Ich Will (2001)
Sonne (2001)
Feuer Frei! (2002)
Mein Teil (2004)
Amerika (2004)
Keine Lust (2005)
Ohne Dich (2005)
Benzin (2005)
Rosenrot (2005)
Mann Gegen Mann (2006)
Elokuvat, joissa yhtyeen musiikkiaLost Highway - "Rammstein" - 1997
For the Masses – "Stripped" – 4. elokuuta 1998
Wing Commander – "Eifersucht" – 1999
CKY, Vol. 2 – "Du hast" – 2000
How High – "Du hast" – 2001
Fear.Com – "Sonne" – 30. elokuuta 2002
xXx - "Feuer Frei!" - 2002
Lilja 4 ever - "Mein Herz Brennt"