Kannatan jossain määrin. En kuitenkaan tue esim. kettutyttöjen toimintaa millään tavalla. Häkkieläinten vapauttaminen luontoon tekee paljon enemmän vahinkoa, siitä kärsivät kaikki. Hyväksyn metsästyksen ja lihateollisuuden, mutta en turkistarhausta. Äh, tää on niin kaksipiippuinen juttu, tuntuu tekopyhältä sanoa kyllä lihaeläimille, mutta ei turkiseläimille.
Kuitenkin eläinten oloja pitäisi parantaa kaikilla osa-alueilla.
Sitten itse eläinaktivisteihin. Tosiaan ei kettutytöille. Muut "hipit" ovat ok, on hyvä, että he ajavat asiaansa. Kunhan ei aleta turhan aggressiivisiksi, eikä kunnioiteta muiden mielipiteitä. On ärsyttävää, kun joku yrittää väkisin todistaa, että minä olen paha ja huono ihminen, kun syön lihaa. Ja että en saa sanoa itseäni eläinrakkaaksi, kun julmasti syön eläimiä.
Kaikenlainen "terrorisointi" ei todellakaan anna hyvää kuvaa aktivisteista, eikä sillä oiekin mitään saavuteta. Päinvastoin, jos haluaa saada "sanomaansa julki" tulisi se tehdä järkevämmin.
*huokaus* johan tuli taas teksti.