Baittaanpa Tilliä ja kerron omat suosikkini "huonoimmasta" parhaimpaan. Sanottakoot, että huonoinkin Rammsteinin levy on minulle parempi kuin paras jonkun toisen yhtyeen levy. Kaikki ne on ihania :3
Rosenrot: "Huonoin", joo. Tältä albumilta löytyy yksi parhaita biisejä, mitä Rammstein on tehny. Kokonaisuudessaan pidän Rosenrotia liian sortimenttina "lässynlää", vaikka ensimmäiset kaksi biisiä lupailevatkin jotain muuta. Luojan kiitos LIFAD ei ollut samanlainen 7/11-slovaria kuin tämä, vaikka kaikki Rosenrotinkin slovarit ovat tasokkaita. Te Quiero Puta! on kuitenkin se ratkaiseva biisi, joka jättää Rosenrotin tämän kuusikon häntäpääksi.
Herzeleid: Voi kamala. Oikeasti Herzeleidin kuuluisi olla suoraan kakkosena, mutta täällä on itseasiassa peräti kaksi biisiä, jotka tiputtavat sen tänne. Das Alte Leid ja Rammstein. Näitä kahta lukuunottamatta kaikki biisit ovat kultaa. Herzeleid on yleisesti tosiaankin toiseksi paras levy, mutta etenkin Das Alte Leid laskee yleistasoa niin mahdottomasti. Herzeleidillä on myös Mutterin jälkeen hohdokkain aloitus.
Reise, Reise: Nää viimiset neljä jäljellä olevaa levyä on mulle kaikki lähes yhtä rakkaita. Reise, Reise oli eka Rammsteinin levy minkä kuulin, ja sillä on ikisuosikkini Ohne Dich. Sillä on muutenkin Rammsteinin parhaimpia biisejä enemmän kuin muilla albumeilla, mutta yleiskuva on jotenkin lässähtänyt. Reise, Reise on mielestäni kehno aloitus näin hienolle albumille. Dalai Lama ja Los ovat ihania biisejä, sellaisia yllättäjiä, mutta etenkin Los on ehkä liiankin erilainen. Ainoastaan Moskau on kuitenkin biisi, jonka skippaan toisinaan, mutta sekin vain koska en jaksa kuunnella sitä ämmää. Vastapainoksi tälle levyltä löytyy kuitenkin Mein Teilin ja Keine Lustin kaltaisia täydellisyyksiä. Reise, Reisen miinuksia on muuten myös vähän loppua kohti kevenevä tunnelma, viimeisten neljän biisin ollessa... no, te tiedätte millaisia ne neljä viimeistä biisiä on. Alkusoittoa Rosenrotille. Kärsin suurista tunnontuskista btw kun sijotan tän levyn näin alas .__.
Liebe ist für alle da: Tätä odotettiin ja kauan. Odotus palkittiin. Kannatti odottaa. Pussyyn asti levy on puhdasta kultaa. Sitten tulee Pussy, outo väliinputoaja jostai ei voi olla pitämättä. Itse nimikkobiisiin olen pettynyt, mutta sitä seuraa Mehr, joka on Rammsteinin parasta jälleen kerran. Lopetus on kuitenkin syy sille, miksi LIFAD ei ole ykkösenä; Roter sand ei saa sympatioitani puolelleen. LIFAD on siitä jännä, että tapaus nimeltä CD2 nostaisi oikeasti tämän albumin suoraan sijalle yksi; Führe Mich, Donaukinder ja Halt ovat täydellisimpiä Rammsteinin biisejä ikinä. Minun puolestani LIFAD ja Roter sand olisivat saaneet vaihtaa paikkaa Führe Michin ja Donaukinderin kanssa, jolloin tämä olisi Rammsteinin kirkkain tähti täysin kiistatta.
Sehnsucht/Mutter: Tätä mietin hyvin pitkään, ja lopulta päädyin siihen etten osaa valita näiden kahden väliltä. Se on niin päivästä kiinni; joskus kuuntelen Mutteria ajatellen, että tää on parasta maailmassa, joskus kuuntelen Sehnsuchtia ajatellen, että tää on parasta maailmassa. Sehnsucht on onnistunut kakkosalbumi ja Mutter puolestaan oli se levy, joka vihdoin teki Rammsteinista itsensä kuuloisen. Sehnsuchtilla on sellaisia valloittajia kuin Tier ja Eifersucht, Mutterilla vastaavat ovat puolestaan Ich Will ja Rein Raus. Nämä biisit iskivät heti ensikuulemalla lujempaa kuin mikään aikaisemmin kuulemani. Sehnsucht on tasaisen loistava alusta loppuun, ainoa heikentäjä on Engel, jota pidän turhan yliarvostettuna. Mutter jatkaa siitä mihin Sehsucht jäi ja samalla tosiaankin tekee Rammsteinista nykyisensä. Mutterin levyn latistaja on mielestäni Adios. Näistä kahdesta sitä parempaa en vaan pysty valitsemaan.