Aikajana - 2009


8. huhtikuuta 2009
Rammstein esittelee taustajoukoilleen kolme täysin uutta kappaletta, joita Pilgrim Management kuvailee "hyökkäykseksi hyvää makua ja moraalia vastaan".

5. toukokuuta 2009
Yhtyen julkaisee tulevan kiertueensa konserttipäivämäärät.

12. kesäkuuta 2009
Tulevan kiertueen liput tulevat myyntiin RammsteinShoppiin, aluksi ainoastaan Community jäsenille.

16. heinäkuuta 2009
Tulevan albumi kappele Liebe ist Für Alle Da leviää netissä. Paulin mukaan kappale varastettiin hänen tietokoneeltaan. Pilgrim Management uhkaa useita kappaletta levittäviä fanisivustoja oikeustoimilla jonka vuoksi mm. Herzeleid.com, Rammstein-Europe.com sekä Rammstein-Austria.com suljetaan väliaikaisesti.

18. syyskuuta 2009
Pussy-single julkaistaan. Single nousee välittömästi listaykköseksi mm. Suomessa.

21. syyskuuta 2009
Rammsteinin Hartwall Areenan konsertin liput tulevat myyntiin. Kaikki n. 14 000 lippua myydään kuudessa minuutissa. Konserttia promotoivan Live Nationin mukaan kysyntää olisi ollut vaikka kolmelle peräkkäiselle keikalle.

15. lokakuuta 2009
Universal Music Finland järjestää yhdessä Ravintola Backstagen kanssa tulevan albumin ennakkokuuntelun helsingissä. Paikalla on n. 80 innokkainta fania.

16. lokakuuta 2009
Liebe Ist Für Alle Da, Rammsteinin kuudes studio-albumi julkaistaan, saatavilla on normaalin Digipack-version lisäksi 5 bonuskappaletta sisältävä 2CD:n Special Edition. Albumi nousee listaykköseksi heti avausviikolla mm. Suomessa, Saksassa, Tanskassa ja Hollannissa. Julkaisun myötä myös Mutter- ja Reise Reise albumit sekä Live aus Berlin- ja Völkerball DVD:t nousevat kaikki TOP-5:teen omissa kategorioissaan. LIFAD myy platinaa Suomessa jo pelkällä ennakkomyynnillään

30. lokakuuta 2009
Rammstein järjestää kolme harjoituskeikkaa Berliinissä Rammstein-Communityn jäsenille.

8. marraskuuta 2009
LIFAD päätyy saksan "nuorisolle haitallisen median listalle" saksassa. Viranomaisten mukaan mm. Ich Tu Dir weh kappaleen sanoitukset kannustavat sadomasokismiin eikä albumin kansitaidekaan miellytä heitä. Tästä eteenpäin levyä ei saa pitää näkyvillä levykaupoissa.

9. marraskuuta 2009
Kiertue starttaa Portugalin Lissabonista. 15 000 henkeä vetävä Pavilhão Atlântico areena on loppuunmyyty. Lämppärinä CombiChrist (Norja/USA).

21. joulukuuta 2009
Ich Tu Dir Weh- musiikkivideo julkaistaan. Video kuvattiin berliinissä kiertueharjoitusten yhteydessä, ohjaajana Jonas Åkerlund.


«Takaisin |  «Edellinen vuosi |  Seuraava vuosi»