Profiili - Christian Lorenz

Christian Lorenz Nimi: Christian "Flake" Lorenz.
Syntynyt: 16. marraskuuta 1966, Berliini, Itä-Saksa.
Asuinpaikka: Berliini.
Pituus ja paino: n. 190cm/75kg.
Osa yhtyeessä: Koskettimet.
Paikka lavalla: Edessä oikealla.
Entiset yhtyeet: Magdalene Keibel Combo, Frigitte Hodenhorst Mundschen, Feeling B.

Christian syntyi vuonna 1966 berliinissä, itä-saksassa. Hänen perhesuhteistaan ei ole paljon tietoa, on kerrottu että hänellä olisi kaksi vanhempaa veljeä, mutta on myös huhuttu että hänet olisi adoptoitu Lorenzin perheeseen. Christian vietti koko lapsuutensa berliinissä, jossa hän asuu edelleen.

Lorenz aloitti pianonsoiton 9-vuotiaana luokkatoverinsa innoittamana. Hän oli aluksi pyytänyt vanhempiaan ostamaan hänelle pianon, mutta nämä eivät suostuneet koska ajattelivat Christianin pilailevan. Niinpä Christian maalasi pianon koskettimet huoneensa ikkunalaudalle ja soitti niitä usean kuukauden ajan. Vihdoin vanhemmat ymmärsivät Christianin olevan tosissaan ja ostivat tälle pianon sadalla D-markalla. Lorenz on myös opiskellut

pianonsoittoa nuoruudessaan, mutta ei silti pidä itseään kovinkaan hyvänä pianistina.
Flaken nuoruuden haave oli opiskella tohtoriksi, mutta koska hän ei ollut suorittanut armeijaa, oli opiskelu kiellettyä. Tämän vuoksi Christian on itse ottanut "Doktor" lisänimensä. 16-vuotiaana Lorenz päätti kokeilla työkaluvalmistajan uraa, joka jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä jo 17-vuotiaana hän liittyi Feeling B:hen. Tätä ennen hän oli jo soittanut lyhyen aikaa Magdalene Keibel Combo sekä Frigitte Hodenhorst Mundschen nimisissä yhtyeissä. Feeling B:ssä Flake tapasi Paul Landersin sekä Aljoscha Rompen, ja heistä tuli hyvät ystävät. Paul ja Flake asuivat yhdessä itä-berliinissä ja tienasivat elantonsa musiikillaan sekä myymällä itse tehtyjä vaatteita. Feeling B:n lähes 10 vuotta kestänyt ura päättyi 90-luvun alussa yhtyeen hajoamiseen. Flake ja Paul ovat myöhemmin julkaisseet Feeling B:stä kertovan kirjan Mix mir einen Drink- Feeling B, sekä uudelleen miksatun kokoelmalevyn Grün & Blau.

Flakella on tiettävästi ainakin 3 lasta, tytär Annie sekä 2 poikaa. Hän on eronnut lasten äidin kanssa, mutta on huhun mukaan mennyt uudelleen

naimisiin syyskuussa 2008 Jenny-nimisen naisen kanssa.
Flake on kertonut rakastavansa puolalaista kulttuuria ja ruokaa sekä vihaavansa amerikkalaista kulttuuria, "Amerikka on sairas ja rappeutunut maa ilman kulttuuria". Hän ei omien sanojensa mukaan ole koskaan omistanut TV:tä. Christian on myös harrastelijamaalari, ja hän omistaa yhdessä ystävänsä kanssa klassikkoautojen vuokrausfirman. Flake on kertonut olevansa ateisti ja pitävänsä uskonnollista fanaattisuutta vaarallisena. Lempinimensä "Flake" Christian sai jo lapsena, sanalla viitataan hänen laihuuteensa. Lorenz on kertonut pitävänsä jazz- ja blues musiikista, ja toivoneensa joskus olevansa kuudes Rolling Stone. Paheita hänellä on ainakin tupakointi. Vuonna 2005 Flake sairastui tiettävästi aivokalvontulehdukseen, jonka vuoksi hänen veljensä tuurasi häntä Rosenrot-albumin promokuvissa.
DDR:n romahtamista Flake on kertonut pitävänsä askeleena taaksepäin, mutta on silti tyytyväinen että muuri lopulta murtui. Paria asiaa itä-saksasta hän kuitenkin kertoo kaipaavansa, ihmisten sosiaalisuutta sekä asioiden yksinkertaisuutta; Ennen kun menit baariin ja tilasit oluen, sait oluen. Nykyään sinulta kysytään haluatko sen tummana vai vaaleana, vaahdolla vai ilman. Minua ottaa päähän nämä kaikki vaihtoehdot, joita en edes halua".

Feeling B:n hajottua 1993 pyysi Paul Flakea liittymään Rammsteiniin, joka tarvitsi vielä kokenutta kosketinsoittajaa. Aluksi Flake kieltäytyi koska piti yhtyettä liian lapsellisena ja tiukkana, mutta suostui vihdoin Paulin taivuteltua häntä sanomalla "onko meitä viisi vai kuusi?". Paulin mukaan Flake ei ikinä vastannut kysymykseen eikä ole vastannut vielä tähänkään päivään mennessä.
Koska koskettimet eivät aina ole niin suuressa roolissa metallimusiikissa, on Flakella joidenkin kappaleiden aikana ehkä hieman erikoinenkin rooli. Tunnetuin näistä on luultavasti Bück Dichin live-esitys, jonka seurauksena Flake ja Till on kerran jopa pidätetty. Tämä tapahtui vuonna 1999 Worchesterissa USA:ssa. Flake ja Till vapautettiin seuraavana aamuna ja oikeuskäsittelyn jälkeen heidät tuomittiin ehdolliseen vankeuteen sekä 100 dollarin sakkoihin. Muita tunnettuja esityksiä ovat mm. Mein Teilin padassa keittäminen sekä Seemann ja Stripped kappaleiden kumiveneellä seilaus. Tosin vuodesta 2002 alkaen kumiveneellä on seilannut Flaken sijasta Oliver, syy tähän on Flaken mukaan se että hän sai tarpeekseen vammoista joita hän sai pudottuaan veneestä maahan. On myös huhuttu että Pietarissa 2001 järjestetyssä konsertissa villiintynyt yleisö olisi repinyt Flakelta lähes kaikkki hänen vaatteensa pois. Flake on kommentoinut esityksiään sanomalla "En pidä kaikesta mitä teemme. Se on kuin kylmä suihku, ensin et tahtoisi mennä mutta jälkeenpäin sinusta tuntuu paremmalta".
Suosikkialbumikseen Flake on maininnut Herzeleidin, koska se on hänestä niin raaka ja rehellinen.


Lainauksia:

- Olin nuori ja viaton. Olin tyytyväinen! Mutta et voi aina olla 18. Feeling B oli aikoinaan yhtä provosoiva kuin Rammstein nyt. (Flake kertoessaan Feeling B:n ajoistaan).
- Lehdistö jaksaa yhä uudestaan ja uudestaan yllättää meidät ideoillaan.
- Rammstein on yhtä vaarallinen kuin joukko kuoropoikia.
- En ole rasisti. Vihaan kaikkia.


Christian Flake Lorenz