Media - RockOne 2007 Osa. I

Aihe: Rammstein
Haastateltavat: Mathilde Bonnefoy

Huolimatta hiljattain julkaistusta Völkerball DVD:stä, Rammstein ei juurikaan kerro itsestään pintaa syvemmältä. Kukapa muukaan kuin Anakonda im Netzin ohjannut ja bändin pitkäaikainen ystävä Mathilde Bonnefoy pystyisi kertomaan paremmin kuusikosta.

RockOne: Mathilde, tulet taiteellisesta perheestä, uskotko että oli kohtaloa että päädyit elokuva-alalle?
Mathilde: Kyllä tavallaan, se on ollut minulle eräänlainen pakoreitti. Itseasiassa isäni on runoilija/kirjailija ja äitini maalari/kuvanveistäjä. Luulen että minua painostettiin pankki-alalle, vaikka en itse ollut lainkaan kiinnostunut siitä. Elokuvien tekeminen on antanut minulle mahdollisuuden tutkia itseäni taiteen kautta ja olla kuitenkin polkematta heidän arvojaan. Olin halunnut tehdä tätä jo pitkään mikä on syy siihen että lähdin saksaan jossa aloitin filmieditoijana. Lähdin saksaan täysin omillani 15 vuotta sitten muurin murruttua. Itseasiassa tapasin berliiniläisiä ranskassa ja meistä tuli ystäviä. He asuivat luonani pariisissa ja kun olin saattamassa heitä asemalle, päätinkin viime hetkellä etten jätä hyvästejä vaan nousen junaan heidän kanssaan. Minulla ei edes ollut mitään matkatavaroita mukanani ja siitä lähtien olen asunut saksassa. Tunsin jotain niin suurta houkutusta tuntematonta uutta maailmaa kohtaan.

RockOne: Tutkittaessa uraasi voidaan huomata että olet työskennellyt mm. Wim Wendersin kanssa joka tunnetaan etupäässä runollisesta puolestaan. Mikä sinut johdatti tapaamaan Rammsteinin ja päätymään metallimusiikin pariin?
Mathilde: Ennen ja vielä hieman jälkeenkin muurin murtumisen berliini oli tavallaan hyvin tiivis paikka, etenkin sen taiteelliset piirit. Saapuessani sinne olin pariisissa tapaamieni ystävieni kanssa ja he juuri kuuluivat berliinin taiteellisiin piireihin. Luonnollisesti jouduin tekemisiin myös heidän ystäviensä kanssa. Näin tapasin Rammsteinin sillä seurustelin heidän managerinsa Emanuelin kanssa ensimmäiset seitsemän vuotta jotka asuin berliinissä. Koko yhtyettä ei ollut vielä edes perustettu ja yhtäkkiä muutaman vuoden kuluttua bändi perusti itse itsensä aivan silmieni alla. Tuohon aikaan olin kiinnostunut Idästä ja nämä muusikot olivat jotain niin tyypillistä itä-berliiniläistä. Tämä on myös osa Rammsteinin neroutta sillä he eivät koskaan olisi voineet olla länsi-berliiniläisiä. Heillä on runollinen piirre, heidän tekstinsä ovat kauniita ja vahvoja ja heidän musiikkinsa sekoittaa metallin ja taitellisen näkökulman. He ovat niin intensiivisiä ja tosissaan sekä todella rakastavat sitä mitä tekevät.

RockOne: Mitä tarkoitat sanoessasi ettei Rammstein olisi koskaan voinut olla länsi-berliiniläinen?
Mathilde: Tuohon on vaikea vastata lyhyesti koska itse aihe on hyvin monimutkainen ja mielenkiintoinen. lyhyesti, sodan jälkeen Saksa halkaistiin kahtia ja kumpikin puoli reagoi omalla tavallaan menneisyyteensä. Länsi-Saksa otti syyn niskoilleen ja hyväksyi seuraukset. Vastaavasti Idässä asiat menivät toisin. Adoptoimalla kommunismin, Itä-Saksa keksi täysin uuden systeemin jonka oli tarkoitus olla täysi vastakohta natsien systeemille ja seurauksena he pystyivät säilyttämään saksalaisen identiteettinsä. He eivät kokeneet kärsimystä ja tappiota häpeänä, niinkuin Lännessä koettiin. Tarkoitan että oma identiteetti oli Idässä paljon eheämpi kuin Lännessä. Idässä ei ollut lainkaan häpeällistä olla ylpeä saksalaisuudestaan ja kielestään toisin kun Lännessä jossa tämä tulkittiin heti potentiaalisesti vaaralliseksi ääri-oikeistolaisuudeksi. Alussa Rammstein kuitenkin koettiin ääri-oikeistolaisbändiksi Idässä.

RockOne: Niin, heidän ensimmäinen musiikkivideonsa "Rammstein" oli äärimmäisen kova ja sotaisa. Se oli ilmeistä flirttailua sotatunnelmalla...?
Mathilde: Teemat mitä he esittivät kuten miehisyys ja sotaisuus olivat asioita jotka Länsi-Saksa oli tuhonnut. Oli vaikeaa esittää näitä asioita Länsi-Saksassa koska se yhdistettiin heti sotasyyllisyyteen ja holokaustiin. Mutta Idässä näin ei ollut. Tämä tunnelma on sisällytetty Rammsteiniin.

RockOne: Tapasit Rammsteinin siis Emanuelin kautta?
Mathilde: Kyllä, tai itseasiassa he lähestyivät häntä. Tuohon aikaan hän oli nuoren Itä-Saksalaisen artistin nimeltään Bobo in White Wooden Houses manageri joka oli melko suosittu. Emanuel oli osoittanut taitonsa managerina jonka takia Rammstein otti häneen yhteyttä. Aluksi hän kieltäytyi jolloin Rammstein ajatteli kysyä jotain toista, mutta samaan aikaan saimme käsiimme heidän lähettämänsä demon joka kuulosti jo heti ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen fantastiselta. Emanuel päätti mennä katsomaan heidän showtaan johon hän ihastui. Hän otti heidät heti suojatikseen.

RockOne: Tämä oli siis ennen ensimmäisen albumin julkaisua, miltä show näytti tuolloin?
Mathilde: Hieman niinkuin tänä päivänä, mutta kovempi. Hieno asia Rammsteinissa on se että mitä tahansa näetkin, se on aitoa. Sitä ei ole tehty markkinointi- tai kaupallisessa tarkoituksessa, vaan nämä ovat heidän todelliset persoonallisuutensa ja harrastuksensa. Kuten Till joka oli kiinnostunut kaikesta räjähtävästä jo ennen Rammsteinia. Minulla on tallessa muutama mahtava kuva jossa hän sytyttää rakettia. Aivan alusta alkaen hänellä oli tulta lavalla.

RockOne: Mitä ajattelit bändistä ennen heidän tapaamistaan ja sen jälkeen?
Mathilde: Muistan tavanneeni heidät juuri ennen kuin he edes olivat Rammstein. Emanuel ja he olivat sopineet tapaamisen kahvilaan, he vain tulivat yhdessä vaikkei Rammsteinia ollut vielä perustettu. He eivät ole muuttuneet yhtään sen jälkeen. Sitä juuri yritän kuvata dokumentissani, sellaisina kuin he ovat. Näemme heidät rauhallisina, ystävällisinä ja täysin normaaleina ihmisinä jotka ovat sitoutuneet vahvasti taiteeseensa.

RockOne: Miten selität sen että Rammstein oli ensimmäinen saksalainen metalli-yhtye joka menestyi Ranskassa?
Mathilde: Syy miksi heistä pidetään täällä niin paljon on se että he ovat todella hyviä! Luulen myös että se on ominaista ranskalaisille olla kiinnostunut muidenkin maiden taiteesta. Ranskalaiset olivat esimerkiksi ensimmäisiä jotka rakastuivat jazziin, Hitchcockiin ja mustavalkoelokuviin. Aikana kun jazz oli melko epäsuosittua USA:ssa, se jo soi joka puolella Ranskaa. Näin luulen tapahtuneen myös Rammsteinin kanssa.

RockOne: Mitä he ajattelevat Ranskasta ja ranskalaisista? Mitä he ovat kertoneet sinulle siitä?
Mathilde: Tiedän heillä olevan paljon hyviä muistoja Ranskasta ja ranskalaisten rakastavan heitä. Tämä on molemminpuolista ja suhde toimii erittäin hyvin. Ranskalaiset aina joko ihastuttavat tai vihastuttavat saksalaisia. Syy miksi he rakastavat Ranskaa on hyvä elintaso, upeat maisemat ja hyvä ruoka. Tiedän heidän myös nauttineen olostaan studiossa Mirivalissa, siellä oli erittäin kaunista, ihmiset olivat ystävällisiä ja ihmiset jopa kokkasivat heille.

RockOne: Puhutaan konsertista Nimesissä joka näytettiin DVD:llä. Mitä he kertoivat siitä sinulle?
Mathilde: He olivat hyvin innoissaan siitä. Emanuel soitti minulle heti keikan jälkeen ja kertoi kuinka mahtava se oli ollut. Aivan kuten bändi kertoo dokumentissa, se oli myös heille jotain suurta. Valtaosalla keikoista yleisö seisoo tasaisella maalla kun taas Nimesissä esiintymispaikkana oli kaareva amfiteatteri. Olimme tavallaan valtavan laatikon sisällä jossa pystyi nähdä koko yleisön ja se oli mahtavaa. Vaikka Paris-Bercy oli fantastinen ilta ja yksi heidän parhaimmista keikoistaan, se ei ollut niin kaunis kuin Nimes, joten Nimes sai kunnian päätyä filmille.

RockOne: Mikä idea dokumentin nimen, Anakonda im Netzin, takana oli?
Mathilde: Se oli hieman hauska ja omituinen nimi, halusimme pitää hieman hauskaa. Nimi on suora lainaus Tilliltä hänen kertoessaan matkoistaan. Emanuel ja minä valitsimme kyseisen nimen koska se kuvastaa hyvin Rammsteinin sielua. On juuri tyypillistä Tillille olla kiinnostunut tästä "anakondasta verkossa" jossain Amazonin viidakossa. Ja se ei ole ollenkaan keksittyä. Tätä Rammstein on, intensiivinen ja autenttinen suhde maailmaan. Turistille anakonda verkossa olisi vain valokuva jota näyttää kavereille, mutta Tillille se on vahva ja syvä kokemus joka kuvastaa hyvin hänen suhdettaan maailmaan.

RockOne: Tämä muistuttaa minua siitä mitä hän sanoi dokumentin lopussa, että hän on enemmänkin maaseutu- kuin kaupunki-ihminen ja että hän nauttii luonnon ja kauniiden maisemien katselusta.
Mathilde: Aivan. Ja se tuo meidät myös takaisin siihen mistä puhuimme äsken, että Rammstein ei olisi voinut olla Länsi-Saksalainen bändi. Minulle Rammstein on sekoitus taidetta sen vakavassa tai jopa pelottavassa muodossa sekä metallia ja maaseutua. Se on hyvin erikoinen ja epätavallinen muoto joka tekee siitä niin uniikin. Ei todellakaan ole kyse Amerikkalaisesta bändistä imago-neuvonantajan kanssa.

RockOne: Mistä he saivat idean tehdä dokumentti, miten he valitsivat sinut?
Mathilde: Edellisestä yhteistyökerrasta heidän kanssaan oli vierähtänyt jo kauan aikaa, olin työskennellyt heille muutaman kerran aikaisemmin. He itse pyysivät minua tekemään dokumentin. Alussa sen ei edes ollut tarkoitus olla dokumentti, vaan vain filmi jossa on heidän haastattelunsa, mutta jotenkin siinä vain kävi niin. Ehdotin heille että he lisäisivät haastattelujen lomaan livekuvaa sekä Frederic Batierin valokuvia joten lopputulos oli yhden DVD:n sijasta valokuvakirja, dokumentti ja live-DVD.

RockOne: Mitkä olivat lähtökohtasi alkaessasi tekemään dokumenttia?
Mathilde: Reise Reise tunnelman ollessa vielä ilmoilla sain idean kysyä heiltä heidän matkoistaan, ja toivoin heidän myös kertovan hieman Länsi- ja Itä-Saksan eroavaisuuksista. Jotkut heistä kertoivat tästä mutta eivät kaikki joten päätin jättää sen osan pois filmiltä.

RockOne: Mitä ohjeita Rammstein antoi ennen kuin aloitit työn?
Mathilde: He eivät antaneet minulle mitään ohjeita, mutta toisaalta he kontrolloivat melko tarkasti kaikkea ympärillään tapahtuvaa. Ainottakaan heitä koskevaa teosta ei julkaista ennen kuin he ovat yhdessä katsoneet ja tarkistaneet sen demokraattisesti. Joten he katsoivat filmin ja antoivat luvan julkaisuun.

RockOne: Milloin he näkivät sen ensi kertaa?
Mathilde: Koska he olivat itse pääosassa dokumentissa he tiesivät millaisia kysymyksiä siinä tulee olemaan. Lisäksi olemme tunteneet toisemme niin kauan että uskon heidän luottavan minuun. He näkivät lähes valmiin version filmistä.

RockOne: Filmin valmistuttua, opitko heistä mitään uutta mitä et jo tiennyt?
Mathilde: Totta puhuakseni, en juurikaan. Toisaalta, on aina kiinnostavaa saada mahdollisuus tutkia jotakin henkilöä. Etenkin keikan alussa, on kaunista nähdä kuinka otettuja he ovat siitä että niin moni ihminen on tullut katsomaan heitä. Filmillä näkyy esimerkiksi kuinka Till tuijottaa yleisöä kesken keikkaa ja voimme nähdä hänen silmistään kuinka hämmästänyt hän on. On mielenkiintoista nähdä hänet keikalla tekemässä työtään Rammsteinin laulajana, mutta samaan aikaan musiikin loppuessa nähdä hänen hämmästyksensä. Kaikki tällaiset pienet persoonalliset vivahteet ovat todellinen löytö minulle.

RockOne: Dokumenttisi ensimmäinen kuva pysähtyy Rammsteinin logoon. Millaisen vaikutelman halusit luoda?
Mathilde: Pidän tästä kuvasta koska se kuvastaa hyvin millaisen vaikutelman he haluavat luoda konsertissa. Logossa on jotain mystistä, kuin salakirjoitusta.

RockOne: Alussa on myös tarina Meksikolaisesta fanista joka saapui konserttiin hakaristi-t-paita päällään. Miksi valitsit juuri sen aloitukseksi?
Mathilde: Mielestäni se on hullu tarina. Oli uskomatonta saapua Meksikoon ja tavata intiaani jolla oli tämä paita päällään. Ei siksi että hän olisi ollut ääri-oikeistolainen vaan puhtaasta tietämättömyydestä. Ihmiselle joka asui kaukana Euroopasta tämä oli vain jotain jota hän oli kuullut Saksasta ja sen menneisyydestä. Taas me, jotka tiesimme kyseisen merkin liittyvän johonkin kauheaan menneisyydessämme, olimme yllättyneitä todetessamme tämän kaverin haluavan vain kunnioittaa meitä eikä todellakaan tiennyt merkin todellista merkitystä, se oli jotain uskomatonta. Olimme niin kaukana kotoa ja silti jotain tällaista pystyi tapahtumaan. Toisaalta halusin myös tällä tarinalla muistuttaa ihmisiä siitä ettei Rammsteinilla ole mitään tekemistä ääri-oikeistolaisuuden kanssa, vaikka jotkut jaksavat yhä niin väittää. Etenkin Emanuelin kertoessa tarinan, pelkkä katsominen häneen todistaa etteivät he ole rasisteja.

RockOne: Miksi et kuvannut kaikkia haastatteluja samassa paikassa?
Mathilde: Ensinnäkin olisi ollut vaikeaa saada heitä kaikkia samaan aikaan samaan paikkaan, ja luultavasti he olisivat kaikki puhuneet samaan aikaan jolloin haastattelusta olisi tullut vaikeaselkoinen. Koko juttu olisi näyttänyt joltain lehdistötilaisuudelta. Ja halusin myös tuoda kaikkien omat persoonat esille. Toiseksi, heillä on kaikilla omat elämänsä eivätkä he asu samassa paikassa. Tämän takia pääsimme hieman matkustamaan, esimerkiksi Olli oli lomalla surffaamassa, Paul oli kotonaan Berliinissä ja Richard New Yorkissa.

RockOne: Miksi päätit laittaa haastattelujen väliin mustavalkokuvia kirjasta?
Mathilde: Pysäytyskuvat haastattelujen välissä antavat jollain tapaa mahdollisuuden palata mielessään konserttiin. On kuin aika olisi pysähtynyt, ja samalla tajuat että ihmiset kuvissa ovat aivan samoja ihmisiä kuin joita nyt haastatellaan. Inhimillisiä ihmisiä tuhansien fanien ympäröimänä, kameralle tallennettuna juuri oikealla hetkellä. Joten pysäytyskuvat antavat sinulle mahdollisuuden muuttaa perspektiiviä ja huomata koko jutun tietynlainen ajattomuus.

RockOne: Filmi loppuu Paul Landersin sanoihin "Kymmenen viime vuoden aikana olemme unohtaneet mitä merkitsee olla yhdessä samassa paikassa pitkän aikaa. Tulen todella nauttimaan siitä". Nämä sanat kuulostavat siltä kuin se olisi bändin loppu. Bändille läheisenä ihmisenä, luuletko että he haluavat tehdä jotain muuta ja lopettaa bändin?
Mathilde: Ei, ei ollenkaan. Itseasiassa, kun haastattelin heitä, heidän vuoden lomansa oli juuri alkamassa ja se oli ensimmäinen kerta bändin perustamisen jälkeen kun he pystyivät tekemään näin, ja he olivat kaikki hyvin iloisia voidessaan hieman rentoutua mutta usko pois, he tulevat takaisin, voin vakuuttaa!